Kotkalaiset taisteluvoittoon Bisonsista

0
Isaac Davidson oli hyvässä heittovireessä, mutta se ei riittänyt KTP:n napatessa tärkeän kotivoiton. Kuva helmikuisesta ottelusta KTP:a vastaan. Kuva: Anu Vuorinen

Ktp-Basket–Bisons Loimaa 84–76.

Miesten Korisliigan alempi jatkosarja jatkui Bisons Loimaan osalta tiiviillä ottelutahdilla, kun joukkue matkasi perjantaina perinteikkään Ktp-Basketin vieraaksi Kotkaan. Molemmilla joukkueilla oli edellisestä ottelusta kulunut alle 48 tuntia, mutta se ei kentällä näkynyt. Joukkueet järjestivät neljännen kerran tällä kaudella todellisen jännitysnäytelmän, joka kääntyi kuitenkin isäntäjoukkue Ktp:lle loppulukemin 84–76.

Ktp:n hankittua viikko sitten lisää korinalusvoimaa Korisliiga-veteraani Jeremiah Woodin tullessa joukkueeseen oli selvää, että korien läheisyydessä käydään kovaa kamppailua. Liigan kärkisenttereihin lukeutuva Dylan Painter (25p/14l) sai tehdä täyden päivätyön liki 40-vuotiaan Woodin kanssa, eikä kumpikaan herroista päässyt ottelussa missään vaiheessa helpolla. Kummankin pelitilanneheittojen osumaprosentti jäi alle 50:n, mikä kertoo kummankin pelaajan myös onnistuneen puolustuspäässä.

Ottelu oli tasainen, josta kertoo muun muassa se, että kumpikaan joukkue ei käynyt yli kymmenen pisteen johtoasemassa missään vaiheessa ottelua. Ktp aloitti käytännössä jokaisen neljänneksen vahvasti, mutta Bisons ei päästänyt isäntiä karkuun. Ottelun alkupuolella etenkin Bisonsin parhaana palkittu Isaac Davidson (23p/2l/2s) piti loimaalaisia mukana pelissä osuen ensimmäisellä puoliajalla kolmen pisteen heittonsa täydellisesti. Kaiken kaikkiaan Davidson heitti kaaren takaa viisi onnistumista kuudella yrittämällä, mikä oikeuttaa huimaan 83 prosentin osumatarkkuuteen.

Ottelu ratkesi viimeisellä viidellä minuutilla, jonka Ktp onnistui viemään nimiinsä 13–4. Saviseutulaisten hyökkäys tyrehtyi ottelun loppuhetkillä, mistä päävalmentaja Konsta Mastomäki olikin harmissaan ottelun jälkeen.

– Halusimme päästä hyökkäämään Ktp:n isoja pelaajia vastaan ”alamäkeen” mutta isännät onnistuivat puolustamaan niitä tilanteita myös hyvin. En siinä itsekään pystynyt auttamaan pelaajia voittamaan peliä ja tämä pitää analysoida rauhassa viikonlopun aikana. Toisella puoliajalla olimme mielestäni aggressiivisempia puolustuksessa kuin ensimmäisellä puoliajalla, vaikka kotkalaiset tekivätkin hyvin pisteitä. Ensi viikolla on uusi mahdollisuus Pyrintöä vastaan.

Bisonsin kautta on jäljellä neljä ottelua, joista kaksi on kotikentällä ja kaksi vieraissa. Seuraavan kerran punanutut nähdään kotiparketilla perjantaina 15. päivä, kun liikuntahalliin saapuu vieraaksi arkkivihollinen Tampereen Pyrintö. Edellisessä kohtaamisessa Bisons oli parempi, mutta pirkanmaalaisten halutessa edelleen pudotuspeleihin ja biisonilauman taistellessa tiukasti sarjapaikkansa puolesta luvassa on varmasti jopa entisaikojen vääntöjen kaltainen ottelu.