Lähes kaikki Mäenpään rantatontit on jo varattu

0
Alueen kunnallistekniset työt ovat pitkällä. Kuva on helmikuulta. Kuva: LL arkisto.

LOIMAAN kaupungin Mäenpäähän kaavoittamat uudet rantatontit oli perjantaiaamuun mennessä varattu yhtä lukuun ottamatta. Tontit tulivat varattaviksi keskiviikkoaamusta.

Mittausteknikko Esa Kosonen kertoo, että perjantaiaamusta alueelta olivat vapaina kaksi kuivan maan tonttia sekä yksi rantatontti alueen keskivaiheilta.

Kaupunki kaavoitti Mäenpään asuinalueen laajennuksella yhteensä kymmenen tonttia, joista kahdeksan oli rantatontteja ja kaksi kuivan maan tontteja. Tonttien neliöhinnat ovat 8–12 euroa.

Kosonen pitää tonttien menekkiä myönteisenä yllätyksenä, koska niiden kysyntään liittyi ennakkoon myös epävarmuutta muun muassa koronapandemian hiljaisempien vuosien jälkeen.

– Kova kiinnostus oli.

Hän arvioi mielenkiinnon johtuneen tonttien rantasijainnista sekä siitä, ettei kaupungilla ole ollut kovin paljoa rantatontteja tarjolla. Hän myös arvioi, ettei uusia kaupungin kaavoittamia rantatontteja ole hetkeen tulossakaan tarjolle.

Mäenpään uusia rantatontteja jouduttiin myös arpomaan, sillä kaupungin sääntöihin kuului, että jos samana päivän tulee useita varaushakemuksia, hakemusjärjestys ratkaistaan arvalla.

Kosonen sanoo erityisesti ranta-alueen reunimmaisten tonttien kiinnostaneen varaajia. Hän muistuttaa, että arvonnan jälkeenkin kaikki halukkaat saivat rantatontin.

Tonttivaraukset ovat voimassa puoli vuotta, jonka aikana varsinaiset tonttikaupat pitäisi tehdä. Kososen mukaan varauksen voi uusia, jos sille on hyvät perusteet.

Hän arvioi ensimmäisten pääsevän tarvittaessa rakentamaan alueelle alkukesästä.