Oi mikä ihana vihreä. Neulasista heijastui niin hieno väri keskellä kuusikkoa, että piti oikein istahtaa vastasahatun pölkyn päälle sinne keskelle.
Armaan työtoverini laskin viereen havuille. Se sai hörpätä kanisterista teräöljyä, mutta itse kävisin tankkamassa vasta, kun sen akku loppuisi.
Toteutin lomalla pitkäaikaisen haaveeni. Hankin akkusahan. Muutaman vuoden olin jo seuraillut erästä sovellusta, jossa käytiin läpi metsäasioita.
Kuten aina, hankintojen tarve yhden oston seurauksena kasvoi eksponentiaalisesti.
Akkusahani kuulostaa vähän ompelukoneelta, mutta niin paljon sen tehoa silti kunnioitan, että turvasaappaat, viiltosuojahousut ja kypärä kuulosuojaimineen ja niskaläppineen piti hankkia myös.
Kahden päivän sahailujen jälkeen hommasin pari vara-akkua, jotta metsähommien päivä ei kuluisi akun lataantumista katsellessa, vaan uuden voisi vaihtaa lennossa.
Kuusikko on istutettu tontille kesällä 2006. Anoppi ja appiukko aukaisivat pakettiauton takaovet eräänä kesäiltana, ja katso, koko takahutlaari oli täynnä pahvilaatikoita.
Kuusentaimia, oih. Samanlaisia satseja tuli vielä useampia ja pahvilaatikoista paljastui kuusten lisäksi mäntyjä, tervaleppiä, visakoivuja. Jossain pitkälti tuhannen taimen tuolla puolen mentiin.
Päivällä tontilla tehtiin remonttia ja öisin pakettiauto kurvasi pihalle. Aukealla tontilla olisivat päivällä istutushommissa paistuneet sekä taimet että ihmiset, sillä ennätyskuivana kesänä oli 30 asteen helteitä.
Taimet piilottelivat muutaman vuoden heinikossa ja ampaisivat sitten kasvuun, mitä nyt paikalla väijyneet haavat yrittivät tehdä kuusikosta haavikkoa. Lopputuloksena oli melkoinen ryteikkö, jossa pääsi viime vuosina juuri sen verran vielä kulkemaan, että koira pyöritti aina itsensä ja hihnansa isompien ja pienempien puiden kanssa sekamelskaan haistellessaan innoissaan maastoa.
Mäyräkoiramyrskyn edeltä piti sitten aina yrittää ehtiä napsia punikkitatit ja rouskut talteen.
Koiran pissalenkki kulkee pikkumetsikön sivuitse ja sieniretkiä lukuunottamatta se on saanut elää omaa elämäänsä.
On se ollutkin melkoinen metropoli ainakin lintujen laulusta päätellen, ja toivottavasti tulee jatkossakin olemaan, vaikka puu sieltä ja puu täältä otetaankin välistä pois, jotta kaikki loput mahtuvat paremmin kasvamaan.
Puoliso sanoo metsikköä Nalle Puhin metsäksi, vaikka se ei varmaan sitä puoltakaan hehtaaria ole kooltaan.
Painavissa saappaissa ja haalareissa tunnenkin itseni lähinnä taapertavaksi nalleksi ja puhinaa on sahaillessa riittänyt. Parina päivänä ehdin sahailla yhteen menoon kolmen akullisen verran ja olin lopulta niin väsynyt, että en olisi yhtään ihmetellyt, jos olisin jopa nähnyt Tikrun, Ruun tai I-haan.
Kati Uusitalo