Eniten ladulla urakoi Timo Jokinen , joka sivakoi vuorokauden aikana Eteläisen ympäri 129 kertaa, eli 300 kilometriä. Jokinen aloitti urakkansa perjantaina iltakuudelta, ja monot hän riisui 24 tuntia myöhemmin.
– Totta kai kroppa oli voipunut, mutta olo oli todella mukava. Vuorokauden jälkeen oli aika mukava tunne ottaa monot pois jaloista, Jokinen kertoo.
Jokisen mukaan hiihtokeli oli vielä viikolla näyttänyt menevän vähän huonoksi ja perjantainen vesisade pisti hieman miettimään pidemmän lenkin sujumista. Latu oli kuitenkin erinomaisessa kunnossa, joten ei muuta kuin kahvia ja kuumaa mehua termareihin ja sivakoimaan.
– Viiden kierroksen jälkeen pääsin sopivaan rytmiin, ja kymmenen kierroksen jälkeen sama vauhti säilyi. Sitten kun yöllä tuli 120 kilometriä täyteen, niin laitoin Whatsapp-ryhmään, että katsotaan, kuinka pitkälle menee. Itsekseni päätin siinä kohtaa kokeilla saada 300 kilometriä täyteen.
Ensimmäinen sata kilometriä vei seitsemän tuntia ja vartin, toinen ”Eteläisen satanen” kesti puolisen tuntia pidempään. Aamupäivän aikana ladulle saapui runsaasti hiihtäjiä, ja Jokinen kertoo hiihdelleensä seuramiehenä tuttujen kanssa höpötellen.
– Sitten rupesin katselemaan, että vauhti on laskenut niin paljon, että pitää alkaa kiristämään. Sattui mukavasti, että pääsin muiden hiihtäjien peesissä menemään, ja viimeiset 50 kilometriä oli mukava sivakoida. Vaikka pikkuisen kello kävi, niin tiesin ehtiväni rauhallisilla kierroksilla.
Lopussa kierroksia rauhoitti myös oikean olkapään ärtyminen. Kuntoradan valojen sammuttua Jokinen haki yöllä otsalampun ja meni monot jaloissaan jäisellä pihalla nurin.
– Hieman oikea olkapää alkoi ärtyilemään loppumatkasta, mutta kun oli pieni tavoite mielessä, niin kyllä sitä jaksoi hyvin, eikä keskeyttäminen oikeastaan käynyt mielessäkään.
– Ei ollut mitään muuta kuin tuulen tuiverrus, suksien krahina ja omat ajatukset, niin yö meni aika mukavasti siinä.
200 kilometrin täytyttyä Jokinen laittoi toisen suksiparin hiihtokuntoon ja jatkoi niillä loppumatkan. Ensimmäisen parin hän kertoo palvelleen hyvin 1990-luvulta asti ja toinenkin pari on yli 20 vuoden takaa, joten varsinaista materiaaliurheilua hiihtäminen ei välttämättä ole.
Tänä talvena keskimäärin 38 kilometrin lenkkejä hiihtänyt Jokinen kehuu Loimaan latuja erinomaisiksi. Häntä ilahduttaa myös hiihdon lisääntynyt suosio ja se, että laduilla näkee hiihtäjiä nelivuotiaista kasikymppisiin. 300 kilometrin urakan jälkeen hän vietti muutaman ansaitun vapaapäivän laduilta, mutta tulevaisuuden tempauksiakin on jo pyörinyt mielessä.
– Sellainen ajatus on mielessä, että mitä miehestä saa vuorokaudessa irti kunnollisella valmistautumisella. Tämä oli kuitenkin vähän sellaista rauhallista laturetkeilyä.
– Täytyy varmaan noita muitakin ryhmäläisiä hieman hädistää mukaan. Eikös se mukavaa ole tehdä tällaisia ihmiskoetempauksia aina välillä, Jokinen nauraa.