Tuto venytti sarjan ratkaisun Loimaalle

0
LL arkisto / Juuso Riponiemi.

Tuto Volley–Hurrikaani 3-2 (25-21, 22-25, 23-25, 25-23, 15-12).

LENTOPALLO TUTO Volleyn ja Hurrikaani-Loimaan neljäs puolivälieräsarjan ottelu oli kuin kopio aikaisemmasta Turun pelistä. Kotijoukkue oli henkisesti valmiimpi ja pelirohkeampi, ja samalla teki pienet asiat Hurrikaania huolellisemmin. Turkulaisten sitkeys palkittiin lopulta viidennessä erässä, jossa se oli jo 2-6 tappiolla.

TUTOn ja Hurrikaanin ottelusarjasta on muodostunut kaikkien ennakko- odotusten vastainen kamppailu välieräpaikasta. Turkulaisilla ei runkosarjassa ollut mitään mahdollisuuksia loimaalaisia vastaan, mutta pudotuspelikevät on heilauttanut mittasuhteet päälaelleen. Jani Niskakangas on laatinut joukkueelleen pelitavan, mikä on ollut kahdessa Turun pelissä Hurrikaanille myrkkyä.

Turkulaiset olivat myös neljännessä ottelussa Hurrikaanille erittäin haastava vastustaja. Isännät aloittivat räväkästi ja näyttivät, että eivät ole vielä halukkaita kesälomalle. Tuttuun tapaan, TUTO hyökkäsi Hurrikaanin torjunnan käsistä lukemattomia kertoja, samalla voittaen jatkopalloja. Kaava oli hyvin tuttu edellisestä Kupittaan pelistä. Loimaalaisilla oli alusta saakka vaikeuksia nelospaikan hyökkäyksen kanssa, mikä johti siihen, että Santeri Välimaan passipelaamisesta oli poissa yksi iso osatekijä. Eetu Häyrinen piti Hurrikaania jo avauserässä mukana pelissä, eikä kokeneen hakkurin pelaaminen missään vaiheessa laantunut.

Vaikka toiselle erätauolla lähdettiin lopulta 1-1 erälukemissa, TUTO oli koko ajan niskan päällä sitkeän puolustuspelaamisen ansiosta.

Turkulaisten sitkeys näkyi parhaiten siinä, että se oli kolmen erän jälkeen häviöllä 1-2, mutta punnersi siitäkin vielä erät tasoihin. Hurrikaanin ongelma ottelussa oli omien suorien virheiden runsas määrä ja tietynlainen arkuus. Joukkueelle tarjottiin neljännessä erässä mahdollisuutta voittaa peli, mutta pehmeys ratkaisupaikoissa heikensi erävoiton mahdollisuuksia. Olli Kuoksan suojateilla oli neljännessä erässä 20 pisteen jälkeen johtotilanne 23-22 tilanteeseen saakka. Sen jälkeen Hurrikaanin verkkovirhe ja hyökkäysvirhe antoivat erävoiton isännille. – Aika samanlainen peli oli tämänkin. Meillä oli hyökkäyspelissä malttia mukana, Niskakangas summasi. TUTOn päävalmentaja myönsi, että joukkueella oli omat vaikeat hetket, mutta uskoi loppuun saakka voittoon. – Kaveri oli viidennessä jo 6-2 johdossa, mutta sanoin pelaajille, että homma on edelleen meidän hallussa. Lopussa päästiin rinnalle ja sitten yllättävän helpolla ohi.

Hurrikaanin alku viidennessä erässä oli vahva. Se nappasi heti 6-2 johdon, mutta pikku hiljaa turkulaiset hinasivat itsensä rinnalle. Tilanteen 9-9 jälkeen TUTO lähti omille teilleen, eikä vierailla ollut enää mahdollisuuksia tasoittaa.

Kuoksa joutui vaihtamaan yleispelaajiaan jo ottelun alussa. Greg Petty sai tehdä tilaa Kasimir Vuoriselle ja Nooa Marttilakin joutui hakemaan vaihtopenkiltä uutta vauhtia. Ottelun parhaana Hurrikaanista palkittiin Daenan Gyimah (16pist. +15) ja kanadalaiselle taustatukea antoi Häyrinen 25 pisteellä.

TUTOn kotivoitto venytti ottelusarjan ratkaisun sunnuntaiksi Loimalle. Ottelun panokset ovat kovat, voittaja jatkaa välieriin ja hävinneellä joukkueella alkaa kesäloma.