VIIKON VIERAS Joe Heri on yhtä kokemusta rikkaampi sopeutuja

0
Joe Heri saapui Loimaalle Daenan Gyimahin kaveriksi luomaan musiikkia, mutta löysi itsensä nopeasti Hurrikaanin pyörteistä.

Lentopallo Tammikuun alussa Hurrikaania vahvistamaan saapunut Daenan ”Kofi” Gyimah leijailee kentällä omissa korkeuksissaan. Gyimahin mukana Suomeen saapunut Joe Heri on pitänyt jalat tiukasti kentän pinnassa, ja kameran läpi ystävänsä otteita taltioiva Heri onkin tullut lentopalloväelle tutuksi kevään kuluessa.

Edelliset kolme vuotta musiikkiin keskittyneen Gyimahin päätös palata lentopallokentille tuli Herin elämäntilanteen kannalta juuri sopivaan aikaan, hänen lukiessa yliopiston loppukokeisiin.

– Valmistuin pari viikkoa ennen lähtöä Suomeen. Mietin sitä ehkä päivän ja ajattelin, että miksi ei. Tämä vaikutti mahtavalta tilaisuudelta kokea jotain ainutlaatuista yhdessä Kofin kanssa, Heri kertoo.

– Alun perin Joe tuli mukaan pääasiassa musiikin vuoksi, mutta nopeasti hän liittyi mukaan joukkueen arkeen. Sellainen hän vain on, sopeutuu jokaiseen tilanteeseen, Gyimah toteaa.

Kaksikko on työskennellyt musiikin saralla yhdessä jo pitkään. Heri vastaa joistain musiikkibrändin osista ja Loimaalla hän auttaa ystäväänsä myös päivittäisissä asioissa ja on käytännössä hänen oikea kätensä.

– Joen läsnäolo auttaa erittäin paljon. Kun on vieraassa kaupungissa vain asunnossa itsekseen, tulee helposti vähän hulluksi. Helpottaa kun kämppäkaverina on joku, joka jakaa samat kokemukset. Aikamme täällä on syventänyt ystävyyttämme entisestään.

Kuvaamista rakastava Heri on löytänyt paikkansa myös Hurrikaanin some-tiimistä. Hän kertoo positiivista energiaa pursuavan joukkueen arjen taltioimisen olevan erittäin mukavaa.

– Yritän tehdä Hurrikaanille sisältöä sosiaaliseen mediaan sellaisesta kulmasta, jota ei ehkä aikaisemmin ole tehty. Taltioin parhaani mukaan hetkiä kauden vaiheista, joita pelaajat voivat katsella kauden jälkeen ja muistella, miten mahtava kausi tämä olikaan.

Hän kertoo joukkueen toivottaneen hänet loistavasti tervetulleiksi ja kertoo olevansa yllättynyt siitä, että häntä on kohdeltu täysipainoisena joukkueen – ja yhteisön jäsenenä.

– Kotifanit ovat mahtavia. Jokaisessa ottelussa tulee joku uusi ihminen juttelemaan ja kiittämään siitä sisällöstä mitä olen kuvannut. Se on todella mukavaa.

Miljoonakaupunki Torontosta Saviseudulle muuttamisen voisi kuvitella olevan aikamoinen kulttuurishokki, mutta Heri kertoo pienemmän kaupungin olevan loistava nykyiseen tilanteeseen. Häiriötekijöitä ei ole niin paljoa, ja harjoitteluun sekä musiikkiin keskittyminen on helpompaa.

– Vaikka Loimaa on pieni kaupunki, se on hyvin kaunis ja täällä on paljon mukavia paikkoja luonnossa. Kanadassa on samankaltaisia paikkoja ja samankaltainen sää, joten sopeutuminen on ollut helppoa.

Joe Heri ja kamera on tuttu näky Hurrikaanin koti- ja vieraspeleissä. – Olen aina nauttinut kuvaamisesta ja täällä olen saanut kehittää taitojani todella paljon.

Urheilulajeista Heri kertoo seuraavansa eniten koripalloa. Lentopallosta hän on kertoo oppineensa Loimaalla valtavasti ja samalla hän on kehittynyt päätoimessaan, eli kuvaamisessa.

– Lentopallo on minulle tuttua Kofin kautta. Hän oli aina se kaveri, joka pelasi lentopalloa. Silti voitin Kofin, kun olimme lapsia. Ihan vain tiedoksi, Heri virnuilee.

– Sinun oli ihan pakko päästä sanomaan tuo, Gyimah huokaisee.

Gyimahin voittamisesta puheen ollen; kanadalaiselle ei Mestaruusliigassa ole pysäyttäjää löytynyt. Tammi- ja helmikuun liigatähdistöön valittu keskipelaaja uskoo edelleen parantavansa peliään, sillä tauko lajista on näkynyt varsinkin syöttämisessä.

– Kolmen vuoden pelaamattomuuden jälkeen tietyt jutut eivät toimi niin helposti. Syöttäminen on ollut varmasti vaikein alue, siinä on todella vähän tilaa virheille. Koen, että voin vielä parantaa playoffeissa ja alan pikkuhiljaa syöttöruudussakin olemaan se pelaaja, joka olin aiemmin.

Hän aikoo jatkossakin pelata lentopalloa ja tehdä musiikkia korkeimmalla mahdollisella tasolla

– Musiikista tulee rahat laskujen maksamiseen. Tienaan täällä lentopallosta vähemmän, kuin mitä maksan autosta ja palkkana Joelle, joten olen täällä vain tekemässä töitä ja voittamassa.

Kaksikko keskittyy tällä hetkellä sataprosenttisesti ensi viikolla alkaviin playoffeihin, mutta yhteistyö jatkuu kauden jälkeenkin. Mestaruusliigan päättymisen jälkeen edessä on Kanadan maajoukkueen harjoitusjakso Ottawassa.

– Uuden levyn julkaisupäivää ei vielä ole julkistettu, mutta nuo pari viikkoa käytetään yhdessä tehokkaasti sen mainostamiseen, Gyimah paljastaa.

– Toivottavasti ensin voitetaan ja ehditään juhlimaan mestaruutta muutama päivä ennen paluuta Kanadaan, Heri lisää.