Voisi puntti tutista

0
TS/JANE ILTANEN

Kukapa ei ymmärtäisi sitä mielentilaa, mikä nuorilla tänä päivänä on, kun he valitsevat peruskoulun jälkeistä opintopaikkaansa käynnissä olevassa yhteishaussa. Voisi vähän puntti tutista kenellä tahansa – pääseekö opiskelemaan toivomaansa alaa ja kohtaavatko ammattihaaveet tulevan työpaikkatarjonnan?

Maailma ei ole koskaan ollut täysin ennakoitava Suomessakaan, vaikka olemme saaneet elää rauhassa jo vuosikymmeniä. Nykyperuskoululaisten elämään on monen luokan ajan vaikuttanut korona ja vielä viimeksi sota Euroopassa. Sen päälle digiloikka ja säästöt – ja vielä tekoälykin, jonka kyllä odotetaan ratkaisevan kaiken maailman ongelmat, mutta vievän päälliskauppaa myös suuren osan työpaikoista.

Loimaalaisten yläkoulujen opinto-ohjaajien kommenteista voi päätellä, että nuorilla todella on paineita tulevasta. Voi olla hyväkin, että ysiluokkalaisille ei painoteta yhteishausta puhutaessa ammatinvalintaa, joka saattaa monen nuoren korvissa kuulostaa siltä, että pitäisi paitsi tietää satavarmaksi tuleva ammattinsa, mutta myös sitoutua loppuiäksi johonkin työhön.

Nuorille tiedoksi, aiemmillakin sukupolvilla on yhteishaussa ollut ihan samanlaisia epävarmuuksia. Ja elämässä myöhemminkin.

Parhaiten pärjää molemmissa, jos perustaa tekemänsä valinnat ja päätökset useisiin tietolähteisiin ja tekee päätöksensä omilla ehdoillaan.