Harjalaitteet vaihtuivat kiireen vilkkaa takaisin auroihin

0
Ässä KP oy:n kiinteistönhoitaja Anssi Nurmi ja yrittäjä Sami Suuniitty olivat jo vaihtaneet monitoimikoneisiin harjauskalustoa. Aurat vaihdettiin väliaikaisesti takaisin tiistain lumisateen takia. Kuva: Lari Kiviranta.

LOIMAA Tiistainen kova lumisade ei päässyt yllättämään sentään ihan kaikkia. Loimaan talohuolto oy:n Teemu Ruuhi sanoo heidän varautuneen lumentuloon jo hyvissä ajoin, sillä kaikki vehkeet valmisteltiin sunnuntaina siihen malliin, että tiistaina aurataan.

– Me menimme pahimman skenaarion mukaan, ja sitten ei tarvinnut kuin odotella, hän naurahtaa.

Tiistai ei myöskään erottautunut heidän näkökulmastaan mitenkään erityisesti normaalista lumiaamusta kuin vuodenajan ja sen myötä valoisuutensa puolesta. Yleensä auraushommat joudutaan hoitamaan pimeydessä.

– Muuten tämä oli normaali lumiaamu: sitä tuli ja se aurattiin, hän toteaa ytimekkäästi ja sanoo, että muutama paikka myös hiekoitettiin.

Sen verran lumi oli jarruttanut töihinmenijöiden menohaluja, että kadut olivat Ruuhen mukaan kahdeksan aikaan aamulla normaalia hiljaisempia. Ja ne uhkarohkeat, jotka olivat liikenteessä kesärenkailla, erottuivat kyllä joukosta.

– Sen näki jo ajonopeudesta.

MYÖSKÄÄN Loimaan kaupungininsinööri Osmo Hongisto ei pitänyt tiistain noin kymmenen sentin lumimäärää mitenkään pahana.

– Jos lunta olisi tullut 20–25 senttiä, silloin olisi voinut olla kaaos, mutta nyt tämä oli normaalia talvikunnossapitoa. Toki ajankohta oli erikoinen.

Hongisto muisteleekin, ettei aurauskalustoa ole tarvittu aikaisempina vuosina enää näin myöhään. Hän muistaa, että reilun kymmenen vuoden aikana on parina keväänä tullut huhtikuun alkupuolella vielä paljon lunta, mutta ei näin lähellä vappua.

Samaa sanoo Ruuhi.

– Joskus on ollut sellaista härmää, että on joutunut miettimään, ajetaanko se pois. Näin suurta määrää ei ole kuitenkaan tullut enää huhtikuun lopussa.

ÄSSÄ KP oy:n yrittäjä Sami Suuniitty ei myöskään muista aiemmin auranneensa näin myöhään keväällä. Toisaalta hän sanoo talven olleen kokonaisuudessaan sen verran erikoinen, että se tulee jäämään mieleen kaikkine poikkeuksineen.

Heillä harjavarustus vaihdettiin auroihin tiistaiaamuna aikaisin ja liikenteessä oltiin jo kuuden maissa. Samaan aikaan kuin moni töihinlähtijä.

– Pari kesärenkailla liikenteessä ollutta jouduin työntelemään.

Hiekoitusta ei onneksi Suuniityn mukaan tarvittu päivän aikana. Hän myös uskoo lumien sulavan nopeasti, minkä jälkeen kesken jäänyt katujen harjaaminen jatkuu siitä, mihin lumentulo sen pysäytti.

Myös Osmo Hongisto on tyytyväinen, ettei tiistaisen lumentulon jälkeen tarvinnut enää hiekoittaa.

– Kun lämpötila meni nopeasti plussan puolelle, pyörätiet ja ajoväylät alkoivat sulaa jo päivällä, kun ne oli aamulla ensimmäisinä putsattu.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän