Matkustaminen Chileen tuntui vähän siltä kuin olisin matkustanut takaisin lapsuuteen. Olen kasvanut aikakaudella ennen minimalismia, tavaroiden yltäkylläisyydessä, Tiimarin tilpehöörissä.
Chilessä näin jatkuvasti asioita, jotka olivat vaipuneet muistojeni syövereihin. Ne ovat sellaisia pieniä arkisia melko merkityksettömiä yksityiskohtia, joita ei tajua unohtaneensa edes silloin, kun avaa auton ikkunaa veivillä pyörittäen tai nojaa marketin aulassa laatikkoon, josta voi ostaa kolikolla superpallon. Monilla paikallisilla on olohuoneessaan laatikkotelkkari.
Kun kävin jättimäisillä markkinoilla kavereideni kanssa, pohdin, että tavarat kestävät ehkä kuitenkin kauemmin kuin muistikuvat, vaikka monet hajoavatkin aivan liian nopeasti muutaman käyttökerran jälkeen. Crocsikorut ja tamagotchit myyntipöydillä näyttivät yhtäkkiä ihan muinaisilta, vaikka olivat hetken olleet uusinta uutta.
Olin jälleen vakuuttunut siitä, että millään ei ole nykyään mitään arvoa. On kalliimpaa säilyttää asioita kuin hankkia uusi. Eurooppalaiset laatuvaatteet, jotka nauttivat hyvästä maineesta Chilessä ja joita kiinakaupat myyvät, valmistetaan jossain ihan muualla kuin Euroopassa. Kaikki ehkä samassa paikassa, vaikka niihin ommellaan erimerkkinen pesulappu.
Käytettyjen kenkien osastolla pohdin, ovatko kengät peräisin länsimaisilta ihmisiltä, jotka ovat heittäneet ne pois ja joiden arvo palaa toisella puolella maapalloa ihan vain siksi, että kaikilla ei ole varaa hankkia uusia kenkiä. Niidenkään arvo ei ole ikuinen, sillä Pohjois-Chilessä sijaitsee maailman kuivin aavikko Atacama, jonne on kuljetettu valtavia määriä käytettyjä vaatteita. Läheskään kaikki niistä eivät ole peräisin Chilestä.
Olen erittäin tyytyväinen EU:n uudesta tekstiilistrategiasta, joka astuu voimaan vuoteen 2025 mennessä. Se tulee lisäämään esimerkiksi kierrätyskuidun käyttöä. Suomalaiset heittävät noin 13 kiloa tekstiiliä pois vuodessa, mikä ylittää Euroopan maiden keskiarvon. Tekstiilin keräyksestä tuli kunnille pakollista viime vuonna, mutta tekstiilistrategia saattaa muuttaa kierrätyskäytäntöjä, koska silloin vastuu siirtyy tuottajille.
Uusi lainsäädäntö velvoittaa vaatteiden tuottajia huolehtimaan vaatteiden kierrätyksestä jätehierarkian mukaisesti. Se tarkoittaa, että vaatteet tulee ensisijaisesti suunnitella kestäviksi ja käyttää mahdollisimman pitkään. Toissijaisesti ne tulee kierrättää uudeksi materiaaliksi.
Strategia pyrkii puuttumaan käytettyjen vaatteiden kuljettamiseen unionin ulkopuolelle. Kun aiemmin tekstiilien kierrättäminen on tarkoittanut vaatteiden repimistä autojen äänieristykseen alhaisella lisäarvolla, nyt materiaalin arvo pyritään säilyttämään.
Joskus asiat vanhenevat syystä, eikä esimerkiksi takavuosien teknologia välttämättä ole kovinkaan turvallista, terveellistä tai ekologista. Jätteiden kuljettaminen pois silmistä on kuitenkin vain vastuutonta velvollisuuksien välttelyä ja kestämätön väliaikaisratkaisu.
Emilia Voltti