Kukapa ei olisi alkuviikolla odottanut näkevänsä uutisissa kuvia presidenttiparin valtiovierailusta Ruotsiin. Monia saattoi erityisesti kiinnostaa rouva Suzanne Innes-Stubbin pukeutuminen. Millainen hänen tyylinsä olisi ja mitä sen nähtäisiin viestittävän – veisikö se kenties vaikka suomalaisten suunnittelijoiden työtä maailman tietoisuuteen?
Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stiina Nykänen pohti presidenttiparin esiintymistä ja rouva Stubbin pukeutumista peräti kolumnissa (25.4.). Hän iloitsi, että pari näytti viihtyvän vierailulla luontevasti ja he olivat hauskoja ja silti uskottavia – ja tunnusti liikuttuneensa, kun ruotsalainen tyyliasiantuntijaa piti rouva Stubbia ”kuin yhtenä kuninkaallisista” ja arvioi iltapuvun ”Hollywood-tasoiseksi”.
Kaikki eivät iloinneet eivätkä tykänneet, eikä tarvitsekaan, mutta kysymys kuuluu, mitä sitten teet? Toimittaja Sanna Wallenius esimerkiksi ihmetteli LinkedIn-palvelussa, miten somekiusaajat ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka poseeraavat kuvissaan ”pelargonien ja lastenlastensa kanssa” ja pitävät lukemisesta, musiikista ja hassuista eläinvideoista, mutta postaavat ”Kyllä on kamalan näköinen akka” -kommentteja rouva Stubbista. Ja tuskin ainoastaan hänestä.
Pääkaupunkiseudulla asuva eläinlääkäri käy Rovaniemellä asti töissä, koska joutui etelässä voimakkaan ”someränttäyksen kohteeksi” ja ei Ylen uutisen mukaan ole ainoa eläinlääkäri, joka on saanut raakaa somepalutetta (26.4.).
Keskusteluilmapiiri olemme me. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta olisi hienoa, jos jokaisella olisi myös velvollisuus pohtia niiden esiintuomisen seurauksia. Jos olet pöyristynyt viimeaikaisista koulukiusaamiseen liittyvistä uutisista tai vaikkapa sosiaalisen median äärikärjekkäästä puhetavasta ja somekiusaamisesta, älä tee vastaavaa itse. Pysäytä pyörre.
Mitä kärjekkäillä kommenteillasi saavutat? Onko se antisi maailmalle?
Pahimmassa tapauksessa vieressä on innokkaat pienet korvat kuuntelemassa ja oppimassa.
Yle n haastattelema (24.4.), kiirettä työkseen tutkiva vanhempikin havahtui omaan kiireeseensä vasta, kun oma lapsi ei ollut saanut aikuisen huomiota mielestään tärkeälle asialle ja totesi (siis lapsi totesi), että ”tehdään tämä sitten, kun sinulla ei ole kiire”.