Sviatoslav Parshikov esittelee valokuvissaan loimaalaista arkkitehtuuria vieraan silmin

0
Venäjältä reilu 1,5 vuotta sitten Loimaalle muuttanut Sviatoslav Parshikov on haaveillut omasta valokuvanäyttelystä jo pitkään. Nyt hänen Loimaan arkkitehtuuria ulkomaalaisen silmin -näyttelynsä on esillä kaupunginkirjastossa vappuaattoon saakka. (Kuva: Sari Holappa)

LOIMAA/KAUPPALANKATU Venäjältä syyskuussa 2022 Loimaalle tullut Sviatoslav Parshikov kertoo aloittaneensa valokuvaamisen yhdeksän vuotta sitten. Linssin läpi maailmaa tarkkaillessaan hän sanoo yllättyvänsä joka kerta uusien paikkojen kauneudesta. Kuvaaminen on myös hyvä tapa tutustua tuntemattomiin seutuihin. Loimaalla hän kertoo kiertäneensä keskustan lisäksi esimerkiksi Metsämaalla, Mellilässä ja Alastarolla. Paikkakunnan viehättävyys piilee hänen mukaansa paitsi kauniissa rakennuksissa myös luonnossa.

– Juuri sen vuoksi tykkään Loimaasta.

Myös kunnan pienuus on hänen mielestään hyvä asia, sillä näin siihen on helpompi tutustua pyöräillen ja kävellen.

Valokuvaaminen itsessään on Parshikoville itseilmaisun muoto, ja vuosien saatossa siitä on tullut hänelle yhtä tärkeää kuin hengittämisestä. Hän sanoo käyneensä lapsuudesta asti taidekoulua, joten taiteen perussäännöt ovat hänelle tuttuja. Hänen äitinsä on myös taiteen tutkija, ja kotona on aina ollut paljon kirjoja taiteesta ja arkkitehtuurista.

Suomalaisista arkkitehdeistä hän ihailee erityisesti Alvar Aaltoa ja Eliel Saarista. Loimaalaisista rakennuksista hän nostaa esiin Kaupunginkirkon, joka on upea hänen mielestään sekä sisältä että ulkoa.

– Tykkään sen modernista tyylistä. En ole koskaan nähnyt mitään sellaista Venäjällä.

Hän löytää kauneutta myös Rautatiesillasta, joka on hänen mielestään muotoilultaan minimalistinen ja samalla hyvin konkreettinen.

– Niin suomalainen.

Omasta valokuvanäyttelystä Sviatoslav Parshikov ehti haaveilla pitkään. Nyt hänen Loimaan arkkitehtuuria ulkomaalaisen silmin -näyttelynsä on esillä kaupunginkirjastossa vappuaattoon asti. Seuraavana näyttely nähdään hänen mukaansa Alastaron kirjastossa, jonne saattaa kuitenkin tulla enemmän Alastarolta otettuja kuvia.

Parshikovin unelmana on myös julkaista jonain päivänä kirja omista kuvistaan. Myös toinen kirja on mielessä. Siinä esiteltäisiin loimaalaista arkkitehtuuria sekä kerrottaisiin rakennusten historiaa ja muita tietoja.

– Se voisi avata paikallisille omaa kaupunkia ihan uusista näkökulmista.

 

Sviatoslav Parshikovin mielestä Rautatiesilta on muotokieleltään hyvin minimalistinen ja samalla niin suomalainen. (Kuva: Sviatoslav Parshikov)

 

Vanha vesitorni edustaa betonista kauneutta, jossa on oma viehätyksensä. (Kuva: Sviatoslav Parshikov)
Kaupunginhautausmaa on valokuvaajan mielestä kauneimpia, missä hän on koskaan ollut. (Kuva: Sviatoslav Parshikov)
Sviatoslav Parshikovin kuvissa ei koskaan esiinny ihmisiä. Sen sijaan hän haluaa keskittyä kuvaamaan miljöötä ja sen yksityiskohtia. (Kuva: Sviatoslav Parshikov)
Loimaan kaupunginkirjasto on valokuvaajan mielestä kauneimmillaan illanhämärässä, kun valot loistavat ikkunoista. Hän pitää sitä hyvin lämminhenkisenä ja kutsuvana näkynä. (Kuva: Sviatoslav Parshikov)

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän