Turuntien K-market avaa remontin jälkeen entistä ehompana

0
Kymmenen viikkoa kestänyt remontti K-market Turuntiellä on tuonut myymälään lisätilaa 250 neliötä. Kauppiaat Jaakko ja Maija Rautakorpi sanovat sen näkyvän asiakkaille muun muassa esteettömänä kulkuna ja leveämpinä käytävinä. Kasvaneiden neliöiden myötä monet tuotteet saadaan entistä paremmin esille.

LOIMAA K-market Turuntiellä on käynyt kymmenen viikkoa kova kuhina ja pauke. Kauppiaspari Maija ja Jaakko Rautakorpi kertovat, että 40 vuotta vanha kauppakiinteistö on pistetty käytännössä täysin uusiksi.

– Vanhaa ovat enää kauppiaat, henkilökunta ja aukioloajat, he nauravat.

Tammikuun puolivälissä alkanut saneeraus on sujunut heidän mukaansa ilman suurempia yllätyksiä.

– Hiukan jännitti, mitä kaikkea sieltä voi tulla vastaan, kun on kyse näin suuresta remontista, mutta onneksi kaikki on mennyt hyvin.

Kauppiasparin tehtävänä on ollut toimia remontin aikana enemmän pienten yksityiskohtien viilaajina kuin varsinaisina tekijöinä.

– Täällä on kyllä tullut käytyä lähes päivittäin, mutta lähinnä se on ollut sellaista pistorasioiden paikan katsomista ja muuta pientä, Jaakko sanoo.

Uudistetun myymälän pinta-ala on kasvanut 250 neliöllä sen ollessa nyt 650. Vaikka seiniä ei ole laajennettu, tilaa on saatu ottamalla turhia hukkaneliöitä järkevämpään käyttöön.

– Esimerkiksi ennen melko tyhjä ja iso aula on nyt osa myymälää, ja Loimaan lihapuodin tilat ovat nyt myös enemmän mukana kaupan kierrossa, Rautakorvet selvittävät.

Asiakkaille kasvaneet neliöt näkyvät muun muassa esteettömänä kulkuna ja leveämpinä käytävinä. Myös eri tuoteryhmät ovat saaneet huomattavasti lisää tilaa.

– Muun muassa maitohylly lähes tuplaantui, Jaakko mittailee.

Myös hyllytilaa on huomattavasti aiempaa enemmän, mikä tarkoittaa Maijan mukaan sitä, että tuotteet saadaan paremmin esiin.

– Hyllyttäminenkin on niin paljon ihanampaa, kun kaikille riittää tilaa eikä tarvitse tunkea.

Nykyaikaa edustavat paitsi uutuuttaan kiiltävät pakaste- ja kylmälaitteet myös hybridikassa, joka muuntautuu tarpeen mukaan joko itsepalvelu- tai palvelukassaksi. Jaakon mukaan vastaavia kassoja on tuotu Suomeen vasta alle kymmenen.

Uuden myymälän ovet aukeavat 4. päivä huhtikuuta kello kymmenen ja tarjolla on tarjousten lisäksi munkkikahvit 700:lle ensimmäiselle.