Ilmoittauduin flamenco-tanssin alkeistunneille jonkinlaisen Espanja-kaipuuni vallassa. On minua muutenkin aina kiehtonut katsella sitä kaunista, tunnepitoista ja eläväistä tanssia. Jokseenkin yllätykseksi sain huomata, että eihän tässä harrastuksessa etene kovin nopeasti.
Kyseessä on monen mielestä aika vaikea ja todella tekninen tanssi, johon pitää opetella erilaisten askelien lisäksi myös steppauksen kaltainen jalkatyö. Rautanaulapohjaisilla korkokengillä tehdään koputuksia, joissa vuorottelevat esimerkiksi kummankin jalan kantapäät, päkiät ja korot. Näin saadaan aikaan sointuva rytmi, mutta alkeissa tuollaista harjoitellaan hitaassa tahdissa, kun oikeasti rytmi voi olla todella nopea.
Uutta tanssilajia harjoitellessa pitää opetella koordinoimaan yhtä aikaa käsien ja jalkojen liikkeet, flamencossa myös jalkakoputusten kanssa. Tanssisalin peilistä katsellessa alkaa aina välillä naurattamaan, kun sulavaksi suunnitellut käsiliikkeet murtuvat repsottaviksi sormiksi miettiessä, miten se jalka pitikään nyt laittaa. Joku toinen saattaa tuskailla. Joku taas on aivan innoissaan, kun pääsee toistamaan liikettä uudelleen ja uudelleen, jotta voi oppia sen.
Espanjan kuuluisimpiin nyky- ja flamencotanssijoihin kuuluva ja Madridin baletin johtaja Jesus Carmona on todennut, että jos haluaa hyväksi tanssijaksi, voi unohtaa ystävien ja perheen kanssa vietetyt vapaa-ajat.
Oma opettajamme on todennut, että on ehkä vaikea edes tiedostaa, kuinka paljon myös yhden harrastajaryhmän tanssiesitys voi vaatia työtä. Se voi näyttää helpolta yleisölle, mutta esitystä varten on pitänyt ehkä opetella monta asiaa. Toistoja, hiomista ja uuden liikekielen opettelua.
Uuden oppiminen on mielestäni kivaa ja tekee aivoille hyvää. Jonkin tanssikuvion harjoittaminen toiston avulla on myös ”meditatiivista” puuhaa, kun siinä saa ajatukset muualle. Itsellä on aika rento asenne harrastuksia kohtaan. On tärkeintä, että tekeminen on kivaa ja tuo vaihtelua ja hyvää mieltä arkeen. Jos on vielä kiva ryhmä rinnalla, niin se on myös todellakin plussaa.
Uuden oppiminen vie tietynlaiselle epämukavuusalueelle, kun olet vielä aivan aloittelija ja hieman hukassa kaiken oppimasi kanssa. Mielestäni on myös aivan ihanaa olla ihan hukassa, kun tietää avaavansa oven jonnekin uuteen. Silloin ei kannata kuunnella sisäistä perfektionistia, vaan pitää antaa mennä ja heittäytyä elämälle. Mitään harrastustahan ei ole pakko jatkaa, jos se ei tunnu ollenkaan omalta.
Tanssi on mielestäni hyvä harrastus aloittaa niin kauan kuin pystyy jokseenkin liikkumaan. Se todella kehittää muistia ja keskittymiskykyä, varsinkin jos samalla harjoitellaan koreografioita. Itselläni on ollut viime aikoina sitä kuuluisaa aivosumua, mitä saa hieman purettua liikkeellä ja kun pitää ratkoa mielessä liikekuvion toteuttamista käytännössä.
Marianne Rovio