Pitkäkyntiset riivaavat hautausmaita

0
LL ARKISTO

Kanta-Loimaan hautausmaan muistolehtoon vietyjä kukkia, ruukkuja ja kynttilöitä varastetaan toistuvasti. Vs. kirkkoherra Marita Koivunen-Sätilä arvelee varkauksia tapahtuneen kuluvana kesänä aiempia enemmän.
– Se on erittäin ikävää ja itsekästä toimintaa, Koivunen-Sätilä harmittelee.
Kiinteistöpäällikön tehtäviä elokuun alkuun asti hoitava Koivunen-Sätilä kertoo varkauksia tehtävän jonkin verran myös yksityisillä haudoilla, mutta muistolehdosta tehdyistä varkauksista on tullut eniten viestejä. Kanta-Loimaan hautausmaan lisäksi muistokukkia ja -kynttilöitä katoaa haudoilta myös muilla Loimaan alueen hautausmailla.
– Selvittelin mitä asian hyväksi voisi tehdä, ja kävi ilmi, että kiinteistöpäällikkö Anni Mainela on jo tehnyt oikeita ja tarpeellisia toimia.
Koivunen-Sätilä viittaa muutama viikko sitten tehtyyn katselmukseen mahdollisen kameravalvonnan asentamisesta. Ehdotus kameravalvonnasta on menossa seuraavaan, elokuussa pidettävään kirkkoneuvoston kokoukseen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän