Työnhaku on kesätöiden stressaavin osuus

0
TS/MARTTIINA SAIRANEN

Kesätyöpaikassa onnisti vihdoin 38 kesätyöhakemuksen jälkeen. Kolme kesää kassatyössä, muissa työtehtävissä ja nuorisojärjestöissä toimineena 18-vuotiaana sain isossa kaupungissa juuri ja juuri marjamyyjän työpaikan. Tällaista kesätyönhaku tänä keväänä monelle nuorelle on ollut.

Duunitorilla oli tänä vuonna 45 prosenttia vähemmän kesätyöilmoituksia vuoteen 2023 verrattuna. Yleinen taloudellinen epävakaus on johtanut siihen, että tuhannet nuoret eivät saaneet sitä kesätyötä, jonka he olisivat viime vuonna kenties saaneet. Paikalliseen päivittäistavarakauppaan ei päässyt kesätöihin, vaikka olisi ollut kokonaisen vuoden toisessa ruokakaupassa töissä. Siivousfirma ei edes vastannut sähköpostiin.

Mitä tehdä sitten, jos ei saakaan kesäksi töitä? Jos vastaa itse omista kuluistaan opiskelijana, toimeentulo on miltei mahdotonta, sillä opintotuki lakkautetaan kesäksi. Tällaisessa tilanteessa monen nuoren pelastavatkin suhteet. Kukapa ei rakastaisi nepotismia! Kesätyöilmoituksia ei tarvitse julkaista tai yrityksen käydä läpi turhia haastatteluja, kun mukavalla naapurilla on 17-vuotias lapsi, jolla on kesä vapaana. Tuttujen lapset ovat nimittäin varmasti parempi vaihtoehto kuin kokenut kesätyöläinen, joka on valmis käyttämään vaivaa työpaikan saamiseksi.

Varsinkin isoihin kaupunkeihin muuttaneilla opiskelijoilla suhteita ei ole, mikä tekee työpaikan saamisesta vielä vaikeampaa. Kesätyöpaikkoja saavat helposti myös satunnaiset Tet-harjoittelijat, kaupan entiset kesätyöntekijät ja aikaisempaa kokemusta omaavat. Välillä edes aikaisempi kokemus ei riitä. Kuinka tällöin ensimmäisestä kesätyöstä haaveileva 15-vuotias voisi saada paikan?

Useat sanovat, että nuorena pitäisi tehdä kesätöitä, ja olen samaa mieltä. Kesätyöt ovat nimittäin monelle ensimmäinen askel jopa puoli vuosisataa kestävällä työuralla. Se voi ohjata tulevia opiskelu- ja uravalintoja ja vaikuttaa merkittävästi nuoren arkeen. Heitä, jotka eivät kymmenistä yrityksistä huolimatta saa työpaikkaa, ei kannata kuitenkaan moittia. Vaikka aikuisena on helppo korostaa töiden merkitystä ja käskeä nuoria töihin, usein suuresta motivaatiosta huolimatta työpaikkaa ei saa.

Turhan väheksymisen sijasta olisikin hyvä yrittää kannustaa nuoria etenkin työnhaussa, sillä se on kesätöiden vaikein ja stressaavin osuus. Vaikka työnhaun aloittaisi marraskuussa, kirjoittaisi ainutlaatuisia hakemuksia ja omaisi erinomaiset suositukset sekä ansioluettelon, hakijalle usein sanotaan ei. Jos siis lähipiirissäsi on joku, joka ei kovasta työstä huolimatta löydä kesätöitä tulevinakaan kesinä, vinkkaa avoimista työpaikoista ja auta työhakemuksissa. Kesätyö nimittäin avaa korvaamattoman polun työelämään.

Mona Lehto