Loimaan kaupungilla on nyt kaksi ympäristötarkastajaa

0
Kati Ojala ja Lotta Hollmén ovat olleet tyytyväisiä työhönsä Loimaan kaupungin uusina ympäristötarkastajina. – Meidät on otettu todella hyvin vastaan ja työyhteisö on mukava, kaksikko iloitsee.

LOIMAAN kaupungilla aloitti maaliskuussa työnsä kaksi uutta ympäristötarkastajaa. Ensimmäiset neljä kuukautta Lotta Hollmén ja Kati Ojala ovat käyttäneet muun muassa kaupunkiin tutustumiseen ja rästihommien hoitamiseen.

Aiemmin ympäristötarkastajia on kaupungilla ollut vain yksi, mutta tehtäväkentän laajentuessa nähtiin tarve kahdelle tarkastajalle (LL 29.2.). Hollménin ja Ojalan mukaan päätös on ollut hyvä, sillä kiirettä on pitänyt.

– Ennen kun me aloitimme, ehti kulua hetki, kun Loimaalla ei ollut ympäristötarkastajaa lainkaan, ja töitä kertyi rästiin, Ojala selventää työtaakan syitä.

Käytännössä Hollmén ja Ojala valvovat ympäristönsuojelulain, maa-aineslain, jätelain ja esimerkiksi vesilain toteutumista sekä valmistelevat uusien ja jo olemassa olevien kohteiden lupapäätöksiä.

Loimaata Hollmén ja Ojala kuvailevat tyypilliseksi maalaiskunnaksi, jossa ympäristötarkastajia työllistävät eniten lupa-asiat etenkin maatalouden piiristä.

– Loimaa on sopivan kokoinen kaupunki, ja tehtävässä on riittävästi vastuuta ja haasteita, Ojala pohtii.

– Toisaalta meitä on kaksi, jolloin on mahdollista saada toiselta tukea tarvittaessa, Hollmén täydentää.

Kaupungin alueella on tosin ollut tämän vuoden aikana poikkeuksellisen monta öljyvuotoa, yhteensä neljä, joista kolme on tapahtunut Hollménin ja Ojalan aloitettua tehtävissään. He kuitenkin uskovat, että kyseessä on sattuma.

– Ihmiset ovat nykyään hyvin tarkkaavaisia, ja ilmoittavat huomioista aktiivisesti, Hollmén huomauttaa.

Maatalouden ja kaupunkilaisten tekemien ilmoitusten lisäksi ympäristötarkastajia työllistävät myös alueen teollisuus ja tapahtumat. Tarvittaessa he vetävät saappaat jalkaansa ja lähtevät tarkastuskäynnille. Kenttätehtävät luovatkin Hollménin ja Ojalan mukaan mukavaa vastapainoa toimistotyölle.

Ympäristötarkastajien välillä vallitsevan työnjaon mukaan Ojalan työtehtävien pääpaino on erilaisten lupien päätösvalmistelussa, kun taas Hollménin työnkuva painottuu enemmän valvontatehtäviin. Vaikka tehtävien painotukset on määritelty ylemmältä taholta, voivat Hollmén ja Ojala tarpeen vaatiessa ratkoa kinkkisempiä ongelmia myös yhdessä.

– Meillä on myös hyvä henkilökemia, ja meidän on helppoa tehdä töitä yhdessä, he kertovat.

Yhtenä kaksikon tavoitteista on päästä tarttumaan kunnolla ympäristönsuojelun edistämiseen.

– Olemme joutuneet tässä neljän kuukauden aikana priorisoimaan kiireellisiä, lakisääteisiä lupa- ja valvonta-asioita edistämistehtävien edelle, mutta meillä on jo joitain suunnitelmia siitä, miten lähdemme edistämään luonnon- ja ympäristönsuojelua sekä vesiensuojelua, kun aikaa vapautuu, kaksikko paljastaa.

– Edistämistä voidaan onneksi tehdä myös päättäjätasolla ja kolmannella sektorilla. Valvontatehtävät ja lupa-asiat sekä ympäristönsuojelun edistäminen eivät myöskään ole toisistaan irrallisia työtehtäviä, vaan ne tukevat toinen toisiaan.

FAKTA

Ympäristötarkastajien tehtäviä Loimaalla

Ympäristöluvat.

Maa-ainesluvat ja ilmoitusmenettelyt.

Vesilain valvonta ja ojitusasiat.

Ympäristönsuojelun valvonta.

Meluilmoitukset.

Nitraattiasetuksen valvonta.

Ympäristönsuojelumääräysten valvonta.

 

Ketkä?

Loimaan kaupungin ympäristötarkastajat

Lotta Hollmén

Iktyonomi (Turun ammattikorkeakoulu) ja filosofian maisteri (ekologia ja evoluutiobiologia, Turun yliopisto).

Asuu Turussa avopuolisonsa kanssa.

Viettää vapaa-aikaansa kalastaen ja luonnossa liikkuen.

Kati Ojala

Ympäristösuunnittelija (Turun ammattikorkeakoulu) ja filosofian maisteri (ympäristötiede, Itä-Suomen yliopisto).

Asuu Turussa.

Harrastaa vapaa-ajallaan sienestystä, juoksemista ja lenkkeilyä koiriensa kanssa.

 

Oona Tepponen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän