Torin, rannan ja kaupungintalon tontin kehittämistä aletaan toteuttaa pala kerrallaan

0
Asukkaat saivat ilmaista mielipiteensä touko-kesäkuussa siitä, mitä he toivoisivat alueille. Torille toivotaan erityisesti vihreyttä reunapuiden muodossa sekä uutta torirakennusta. SARI HOLAPPA

LOIMAAN kaupunki ryhtyy kehittämään torin, kaupungintalon ja rannan alueita. Kehittämisjohtaja Paavo Laaksonen sanoo, että jo seuraavaan talousarvioon on tarkoitus varata sitä varten määräraha.

– Tarkoitus on ruveta toteuttamaan suunnitelmaa pala kerrallaan, jotta ranta saadaan enemmän ihmisten käyttöön ja tori viihtyisämmäksi. Tämä on monen vuoden projekti.

Kaupunki julkaisi torin ja rannan alueesta toukokuussa kolme ideasuunnitelmaa, joita kaupunkilaiset pääsivät kommentoimaan pääasiassa sähköisen kyselyn kautta. Vastauksia saatiin 369. Niiden pohjalta on tehty kokoava ideasuunnitelma.

– Suunnitelma, yhdessä kyselyn vastausten kanssa, toimii suuntaviivana torin kehittämisessä, mutta sitä ei ole tarkoitus toteuttaa sellaisenaan yksityiskohtaisesti. Toteutuksesta päätetään erikseen osakokonaisuus kerrallaan, Laaksonen tähdentää.

Vastauksista käy ilmi, että mieluisimmat vaihtoehdot ranta-alueelle ovat kahvila (58 %), puistoalue (44 %), paalujen päällä oleva terassi (42 %) ja rannalle johtava polku (37 %). Torille taas toivotaan eniten vehreyttä. Tärkeimmiksi nousivat toria reunustavat puurivit, mutta myös uusi torirakennus. Vähiten kannatusta saivat pysäköintipaikat. Unelmien keskusta koostuisi vastaajien mielestä luonnon läheisyydestä ja hoidetuista viheralueista (67 %), rauhallisuudesta (63 %), palveluiden saavutettavuudesta (55 %) sekä turvallisuudesta (44 %).

Kaupungintalon tontille sopisi vastaajien mielestä parhaiten teemapuisto, esimerkiksi Alpo Jaakolan -puisto (50 %). Nykyinen rakennus purettaisiin.

Nyt laaditussa ideasuunnitelmassa hahmotellaan esimerkiksi, että ranta-alueen kasvillisuutta karsitaan ja jokinäkymiä korostetaan. Itäosaan tehdään aktiivialue, jonne rakennetaan elementtejä esimerkiksi kiipeilyä tai parkouria varten. Aktiivialueen ympärille istutetaan puita tuomaan varjoa käyttäjille ja samalla ehostamaan Satakunnantien maisemaa.

Rantaan kaavaillaan myös rantarakennusta, joissa voi toimia kahvila tai sauna. Suunnitelmaan kuuluu lisäksi terassi ja istuskeluportaat, joista on näkymä joelle. Rannan länsipuolesta tehtäisiin puistoalue, ja rantaan tehdään polku.

Torin ilmettä kohennetaan suunnitelman mukaan puurivistöillä, ja etelälaitaan tehdään uusi esiintymislava, johon voidaan integroida tarvittaessa toritoimintaan liittyviä varasto- ja huoltotiloja. Lavarakennuksessa voisi toimia myös kahvila tai ravintola. Lava avautuu sekä torin että keskuspuiston suuntaan. Rakennuksen länsipäätyyn tulee katos, jossa torin ja keskustan asiakkaat voivat istahtaa. Keskuspuiston etelälaitaan tehdään leikkipaikka. Viihtyisyyttä keskustaan luodaan valotaideteosten ja julkisivuvalaistusten avulla.

Kauppalankadulla sijaitseva entinen kaupungintalo on tarkoitus purkaa ja tehdä taidepuisto, johon voidaan sijoittaa esimerkiksi paikallisten taiteilijoiden teoksia. Puisto ei kuitenkaan estä uudisrakentamista.

Myös katualueita kehitetään. Satakunnantie muutettaisiin suunnitelman mukaan ranta-alueen kohdalta hitaanliikenteen osuudeksi. Tarkoituksena on myös saada turvallinen jalankulkuyhteys torilta rantaan. Heimolinnankadun ja Kauppalankadun ajoratoja kavennetaan ja muutetaan yksisuuntaisiksi. Pysäköinti tapahtuu vain toisella puolella katua.

Keskuspuiston ja torin ympäristön pyöräilyä ja jalankulkua halutaan helpottaa. Heimolinna halutaan paremmin osaksi keskustan kokonaisuutta, ja siksi sitä ympäröiviä katuja rauhoitetaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän