Ypäjällä loukutetaan kulkukissaa ja sen pentuja – Eläinsuojeluyhdistys pyytää työrauhaa

0
Koska seutu on maatalousvaltaista, vapaana olevia kissoja näkee paljon. Tärkeää olisi leikkauttaa kissat, jotta populaatio ei pääse kasvamaan holtittomasti. Siruttaminen taas auttaa löytämään oikean omistajan, jos kissa päättää lähteä käpälämäkeen. Kuvan kissa ei liity juttuun. LOIMAAN LEHTI

YPÄJÄ Jokioisten eläinsuojeluyhdistys ry:n puheenjohtaja Anne Skyttälä-Rasila sanoo heidän saaneen tiedon kulkukissasta, jolla on pentuja. Emokissaa on heidän saamiensa tietojen mukaan myös ruokittu. Kissa on majaillut talon alla urheilukentän lähellä. Nyt kissa pentuineen yritetään saada kiinni loukuttamalla.

– Ongelmana on, että kissaa on käyty häiritsemässä, ja se on siirtänyt pentunsa muualle. Jäljellä on enää yksi kissanpentu. Emoakaan ei ole enää näkynyt.

Skyttälä-Rasila toivookin, että heille annettaisiin työrauha, jotta emo ja kaikki pennut saataisiin kiinni ja asianmukaiseen hoitoon. Hän ei suosittele muutenkaan kulkukissojen syöttämistä, sillä se houkuttelee paikalle myös muut vapaana liikkuvat kissat.

– Korkeintaan voi antaa vettä. Tärkeintä olisi kuitenkin ilmoittaa havainnostaan meille, ja me sitten mietimme, miten kussakin tapauksessa edetään.

Etelä-Hämeen ympäristöterveydenhuollon kunnallinen eläinlääkäri Juha-Pekka Jalli sanoo, ettei hänen korviinsa ole vielä kantautunut tietoa Ypäjällä majailevasta kissaemosta. Myös hän sanoo, ettei kulkukissojen ruokkiminen ole suositeltavaa.

– Ruokkiminen voi lähteä kasvattamaan populaatiota, ja kun populaatio kasvaa, myös tautiriskit, kuten kissarutto, kasvavat.

Jos isompi populaatio pääsee syntymään, valvontaeläinlääkäri tarkastaa tilanteen ja tekee arvion, tarvitseeko populaatiota lähteä esimerkiksi vähentämään.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän