LOIMAAN Vesi -liikelaitos korottaa hintoja ensi vuoden alusta alkaen.
Sekä puhtaan että jäteveden kuutiohintaan eli käyttömaksuun tulee noin 15 prosentin korotus. Korotuksen jälkeen puhtaan veden arvonlisäverollinen kuutiohinta on 1,87 ja jäteveden 3,87 euroa.
Vuosittaiset veden ja jäteveden perusmaksut nousevat niin ikään noin 15 prosentilla. Korotuksen jälkeen veden arvonlisäverollinen perusmaksu on 64,95 euroa ja jäteveden perusmaksu 95,25 euroa.
Vesiliikelaitoksen johtokunta päätti korotuksista keskiviikkona.
Loimaan Veden johtaja Kimmo Virta kertoo, että johtokunnan jäsen Katriina Kannisto (ps.) teki muutosesityksen, jonka mukaan hintoja ei oltaisi korotettu, vaan etsittäisiin säästöjä muista menoista. Hänen ehdotustaan ei kuitenkaan kannatettu, ja se raukesi.
Vesiliikelaitos tavoittelee korotuksilla runsaan puolen miljoonan euron lisätuloja ensi vuonna. Korotusten myötä laitoksen liikevaihto noussee 4,3 miljoonan euron paikkeille.
Liikelaitoksen asiakkaina on 6 610 kiinteistöä talousvedessä ja 3 300 kiinteistöä jätevedessä.

Loimaan Vesi korotti taksoja viimeksi tämän vuoden alusta.
Vesiliikelaitoksen johtaja perustelee nyt tehtäviä korotuksia laitoksen kassavarojen riittävyyden turvaamisella, yleisellä kustannustason nousulla, korkotason nousulla suhteessa aiempiin vuosikymmeniin sekä yleisellä vedenkäytön vähenemisellä.
Hän havainnollistaa esimerkiksi korkotason nousun kasvattaneen vesiliikelaitoksen leasingmaksuja 250 000–300 000 eurolla vuodessa.
– Lisäksi tuloutamme Loimaan kaupungille peruspääoman korkoa noin 120 000 euroa.
Virran mukaan nostot voivat vaikuttaa prosentuaalisesti kovilta, mutta kun ne muuttaa euroiksi, ne eivät välttämättä ole enää aivan niin rajuja.
Hän havainnollistaa, että esimerkiksi neljähenkisellä perheellä, jonka puhtaan sekä jäteveden käyttö ovat molemmat 12 kuutiota kuukaudessa, hintojen korotukset tuovat lisähintaa vajaat 12 euroa kuukaudessa. Tämän vuoden alusta voimaan astuneet aiemmat korotukset oli vastaavanlaisella perheellä ja kulutuksella noin 15 euroa (LL 23.9.2023).
– Oman pienen osansa hintoja nostaa myös syyskuinen yleisen arvonlisäveron korotus, Virta muistuttaa.
Veden hinnan noustessa vesiliikelaitosta on paikoin kritisoitu esimerkiksi parin vuoden takaisesta runsaan kahden miljoonan euron investoinnista, jolla laitokselle rakennettiin muun muassa uudet toimistotilat keskusjätevedenpuhdistamolle.
Virta myöntää kyseisen investoinnin vaikuttavan poistojen kautta osaltaan taustalla, mutta se ei ole ainoa syy taksojen korotuksille. Hänen mukaansa yksi investointi ei ole ratkaiseva.

Ennen päätöstä taksakorotuksista johtokunta tutustui vesiliikelaitoksen Afry Finland oy:ltä tilaamaan talousselvitykseen, jossa tarkastellaan Loimaan Veden talouskehitystä seuraavan kymmenen vuoden aikana.
– Afryn selvitys näyttää sen, että missään suossa ei vielä olla, mutta toimenpiteitä vaaditaan, ettei joudutakaan, Virta summaa.
Selvityksen mukaan esimerkiksi nykyisellä investointisuunnitelmalla vesiliikelaitoksen kassavarat loppuisivat ilman taksankorotuksia ja lainanottoa hyvinkin pian. Hieman laskeva väestöennuste ja verkoston saneerausvelka asettavat paineita hinnankorotuksille ja kassavarojen riittävyydelle.
Laaditussa suunnitelmassa veden käyttömaksuja ja perusmaksuja korotettaisiin kymmenen vuoden tarkastelujaksolla. Maksukorotukset painottuisivat lähivuosille.
Virta muistuttaa, että selvityksen mallinnuksessa on oletuksena, että vuotuiset investoinnit pysyttelisivät parin miljoonan tuntumassa. Tällöin liikevaihdon tulisi nousta kuuden miljoonan luokkaan, jotta investoinnit voitaisiin tehdä.
Virran näkemys on se, että vesiliikelaitos tekee ensi vuodelle tuntuvat korotukset, jotta kurssi saadaan kuntoon. Jos maksujen korotuksia ei tehtäisi nyt, ne olisivat vielä suurempia myöhemmin.
Virta sanoo myös, etteivät vesiliikelaitoksen korotukset jää tähän, vaan nostoja jatketaan tulevina vuosina. Siitä pitää huolen jo inflaatio eli yleinen kustannustason nousu.
Taloussuunnitelmavuosille taksojen korotuspainetta luovat muun muassa tulevat investoinnit.

Johtokunta hyväksyi osaltaan myös ensi vuoden talousarvion.
Budjetin tuloslaskelman perusteella vesiliikelaitos tekisi käytännössä nollatuloksen, vajaat 20 000 euroa ylijäämää ensi vuonna. Investointien arvioidaan olevan 1,9 miljoonaa euroa. Lainanottotarve on ensi vuodelle noin 750 000 euroa.
Johtokunta ei ole vielä hyväksynyt varsinaista investointiohjelmaa. Virta osaa kuitenkin jo sanoa, että ensi vuoden merkittävimpänä investointina on Juvanportin uuden asuinalueen kunnallistekniikan rakentaminen.
Hiljattain on alkanut myös Turuntien kunnallistekniikan suunnittelu.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän