Kun yläkoulussa puhuttiin Aleksis Kivestä, yksi kysymys vaivasi minua ylitse muiden. Saiko Kivi koskaan elämänsä aikana osakseen kiitosta ja menestystä, vai onko hänen tuotantonsa merkitys tunnustettu vasta myöhemmin? Äidinkielenopettajani vastaus oli kielteinen. Eipä oikeastaan. Tänään kuitenkin liehuvat liput Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden kunniaksi. Hyppy parjatusta kynäilijästä kansamme merkkikirjailijaksi on ollut melkoinen.
Aleksis Kivi (alkujaan Stenvall) syntyi 10. lokakuuta vuonna 1834 Nurmijärvellä ja kuoli Tuusulassa vuonna 1872 vain 38-vuotiaana. Hän kirjoitti elämänsä aikana lukuisia näytelmiä sekä runoja aikana, jona suomenkielisen kirjallisuuden perinnettä ei kansanrunoutta lukuun ottamatta ollut vielä olemassa. Pääteos Seitsemän veljestä yhdisteleekin proosaa, lyriikkaa ja draamaa. Kiinnostavat henkilöhahmot, monipuolinen kieli, huumori ja suomalaisen arkitodellisuuden kuvaus todistivat aikanaan, että romaanin voi toden totta kirjoittaa myös suomeksi.
Vasta yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opinnoissa sain tietää, että Seitsemän veljestä on ensimmäinen suomen kielellä julkaistu romaani. Se tuntuu uskomattomalta, kun miettii, miten poikkeuksellisesta romaanista on kyse. Kirjallisuudentutkija Markku Eskelinen on todennut, että romaani oli edelläkävijä: sen jälkeenkään tulleet realismin suuntausta edustavat romaanit eivät hänen mukaansa olleet yhtä jännitteisiä tai kieleltään monipuolisia. Myös niin ikään kirjallisuudenopinnoissa hoksasin, miten hienosta romaanista on kyse. Yläkoulussa ja lukiossa kirja oli tuntunut väkisinsyötetyltä pakkopullalta, eivätkä sen ikäiset ehkä olleet vielä riittävän kypsiä ymmärtämään kirjan yhteiskunnallista tasoa tai osanneet kiinnittää huomiota kirjallisiin ansioihin.
Vaan eivätpä romaania lukeneet taidonnäytteenä Kiven aikalaisetkaan, edes asiantuntijat. Kirjailija ja professori August Ahlqvist taidetaan ennen kaikkea muistaa siitä, miten tämä löi lokaan Kiven romaanin, jota tämä oli työstänyt vuosikausia. Tällä oli seurauksia Kiven uran kannalta, eikä Kivi koskaan täysin toipunut, näin väitetään. Romaanin kielteinen vastaanotto selittyy osittain sillä, että romantiikan ihanteet olivat edelleen voimissaan ja kansaa haluttiin kuvata ruusuisten lasien läpi. Seitsemässä veljeksessä meno on melkoista ja kielenkäyttö rujoa, ja tällaista kuvausta pidettiin suorastaan herjaavana. Suomalaiset juovat viinaa ja kiroilevat, kaikkea sitä!
Siinä missä Kiven maine ”taitamattomana tahrurina” (Ahlqvistin luonnehdinta) on muuttunut täysin, on kotimainen kirjallisuuskin kulkenut pitkän matkan, ja se matka jatkuu edelleen. Kirjallisuutemme elää vapaana ja voimakkaana vaikeista ajoista huolimatta. Sen merkitys on syytä tunnistaa ja tunnustaa. Juuri nyt suunta on väärä, mutta onneksi kirjailijat ovat joukolla ottaneet muutokseen kantaa. Yli tuhat kirjailijaa on allekirjoittanut avoimen kirjeen, jolla taistellaan alan puolesta. Kyse ei ole pelkästään kirjailijan toimeentulosta vaan myös siitä, että suomalainen kaunokirjallisuus saa elää ja hengittää jatkossakin.
Mitähän Kivi tästä ajattelisi?
Mira Kreivilä