Olemme ennenkin muistuttaneet Loimaan Lehden pääkirjoituksissa, miten varautuminen tuo turvaa ja sen tunnetta. Ensi viikolla 7. helmikuuta vietetään kansallista varautumispäivää, joka voisi jokaiselle meistä olla hyvä päivä ihan joka vuosi tarkastaa, miten asiat itsellä, läheisillä ja kotona ovat varautumisen suhteen.
Miten on esimerkiksi kotivaran laita? Ja erityisesti vesivaraston – vesi on ensimmäisiä asioita, joita ihminen kaipaa varautumistilanteessa, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö huomauttaa.
Paljon varautumisesta on puhuttu, mutta paljon siitä on edelleen meillä kaikilla kysymyksiä. Se nähtiin myös Loimaan älykkäät kylät -hankkeen järjestämässä keskustelutilaisuudessa (LL 1.2.), jossa väestönsuojatilanteen lisäksi riitti kysymyksiä niin tiedonkulusta kuin sähkökatkotilanteiden aiheuttamista ongelmista.
Aina tieto ei lisää tuskaa – usein se jopa rauhoittaa.
P.S. Kaupunkilaisia ja myös kaupungin työntekijöitä varmasti kiinnostaa Loimaan kaupungin palvelualajohtajilta tulossa olevat selvitykset (LL 1.2.) siitä, miten palvelukeskuksissa on viime vuonna onnistuttu tekemään yhteensä peräti 800 000 euron alitukset henkilöstökuluissa. Veronmaksajien rahoja on säästetty ja se ei ole välttämättä huono asia, mutta onko sen seurauksena jäänyt kaupunkilaisilta tarvittavia palveluja saamatta tai onko henkilöstö joutunut tuottamaan niitä vaikkapa suunniteltua tiukemmin resurssein?