Talven influenssaepidemia alkanut

0
TS/RIITTA SALMI

VARSINAIS-SUOMI Talven influenssaepidemia on alkanut. Varhan tiedotteen mukaan influenssalöydöksiä on jo tehty kuluvan talven aikana, mutta nyt tapaukset ovat runsastuneet siinä määrin, että epidemian voidaan katsoa alkaneen. Viime vuosina influenssaepidemia on alkanut jo joulukuussa, mutta ennen koronaviruspandemiaa influenssaepidemian alku ajoittui yleensä tammikuulle.

Valtaosa löydöksistä on A-influenssaa, josta liikkeellä on sekä H1N1- että H3N2-alatyyppiä. B-influenssaviruksia on toistaiseksi todettu vain yksittäisiä tapauksia. Influenssatapausten odotetaan edelleen runsastuvan lähiviikkojen aikana ja epidemian kestävän ainakin helmikuun ajan.

– Tällä hetkellä Tyksin sairaalapalveluissa ja alueen yleislääketieteen osastoilla on runsas kymmenen influenssapotilasta hoidossa määrän vaihdellessa päivittäin. Influenssan aiheuttama potilaskuormitus ei tällä hetkellä vaadi normaalista poikkeavia toimia osastoilla, Tyksin infektioidentorjuntayksikön ylilääkäri Mari Kanerva sanoo.

Influenssan lisäksi liikkeellä on myös mykoplasmaa sekä hengitystieviruksia kuten koronavirusta ja rinovirusta.

Varhan tiedotteen mukaan influenssarokote kannattaa edelleen ottaa ja aikoja on Varhan alueella varattavissa. Tällä hetkellä Varsinais-Suomessa 0–6-vuotiaista noin 36 prosenttia on saanut influenssarokotuksen ja yli 65-vuotiaista lähes 60 prosenttia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän