Kuluneella viikolla päättyneen Miesten Korisliigan tulevaan kauteen kovaa vauhtia valmistautuva Bisons Loimaa on kiinnittänyt tärkeän palasen ensi kauden joukkueeseen. Vasta päättyneellä kaudella toista kertaa urallaan Loimaalla pelannut Lahden NMKY:n kasvatti Aapeli Alanen, 28, ja Saviseudun koripalloylpeys solmivat ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen.
Keskimäärin 27 minuuttia Bisons-paidassa viime kaudella ottelua kohden pelannut Alanen tilastoi keskiarvoikseen noin 12 pistettä ja neljä levypalloa. Yhtä ottelua lukuun ottamatta jokaisessa pelissä pelannut Alanen oli tärkeä osa Bisonsin kotimaista osastoa. Kahden pisteen heitot Alanen upotti 47:n, kolmen pisteen heitot 32:n ja vapaaheitot 80 prosentin tarkkuudella.
Alanen on mielissään jatkosopimuksestaan Loimaalla.
– Viime kausina maisema on vaihtunut kausien välillä itsellä paljon, niin on mukavaa, että on jatkuvuutta henkilökohtaisella tasolla ensi kauteen. Loimaa on tuttu ja turvallinen ympäristö, missä on pelaajan hyvä olla. Viime kauteen voi kokonaisuudessaan olla tyytyväinen niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenkin osalta, ja päätös jatkosopimuksesta oli sitä myötä helppo tehdä. Ensi kaudella haluan niin omalta kuin joukkueenkin osalta ottaa askeleen eteenpäin ja parantaa tämän kauden kuudetta sijaa, Alanen kommentoi sopimustaan.
Myös päävalmentaja Konsta Mastomäki nostaa Alasen kohdalla jatkuvuuden isoon rooliin.
– Aapeli pelasi jo päättyneellä kaudella hyvin, mutta uskon että hän pystyy nyt tutussa ympäristössä ottamaan vielä askeleen eteenpäin pelaajana kesän aikana. Siksi olen erittäin tyytyväinen, että Aapeli halusi jatkaa meidän kanssa myös ensi kaudella. Hän on monipuolinen pelaaja, joka pystyy kentällä puolustamaan useampaa pelipaikkaa ja on tehokas hyökkäyspäässä, Mastomäki sanoo.
Bisonsilla on ensi kautta koskevat sopimukset Alasen lisäksi Tevaun Kokon, Eemeli Hollon, sekä Elias Puran kanssa. Joukkueen päävalmentajana jatkaa toiselle täydelle Korisliiga-kaudelleen Bisonsin penkin takana Konsta Mastomäki.