
LOIMAALLA Novidassa logistiikka-alaa kolmatta vuotta opiskeleva Jonne Alanen on niittänyt menestystä valtakunnallisissa Taitaja-kisoissa jo kahtena vuonna peräkkäin. Viime vuonna kuljetuslogistiikassa voitettu pronssi kirkastui tänä vuonna hopeaksi (LL 9.5.).
– No ei tässä mitään, huomenna taas töihin, Alanen kuvailee fiiliksiään vaatimattomasti.
Finaalissa erot jäivät pieniksi, sillä piste-ero voittajan ja hopealle jääneen Alasen välillä oli vain 0.56 pistettä. Kilpailutehtävät Alanen suoritti Turussa järjestetyissä kisoissa tasaisesti omalla tasollaan.
– Kyllä tämä oli jotenkin odotettavissa, kun viime vuonna meni jo niin hyvin.
Kisamenestyksen avaintekijäksi Alanen arvelee aiempaa kisakokemusta. Koska kilpailun kulku oli jo viime vuodelta tuttu, hän pääsi keskittymään suorituksiin.
– Väittäisin, että se on se kilpailukokemus. Vaikka kilpailutehtävät olivat erilaisia, perusideat olivat samat. Nyt tiesin, mitä kilpailutehtävissä haettiin, kun pääsin jo viime vuonna harjoittelemaan.
Tänä vuonna Alanen ei juuri harjoitellut erikseen kisaa varten. Päätöksen taustalla oli sekä viime vuoden hyvä menestys että työkiireet. Tällä hetkellä Alanen suorittaa opintojaan loppuun oppisopimuksella Kuljetusliike Y. Auranmaa oy:ssä.
– Koulussa on oppinut, miten asiat pitäisi tehdä, ja töissä sen, miten ne tehdään. Ei siinä ole mitään, jos täällä koululla laitetaan suoria lavoja kyytiin, mutta töissä kaikki kuormat ovat erilaisia.
Tuleva kesä kuluu ratin takana saman yrityksen leivissä. Pidemmällä tähtäimellä Alanen toivoo työllistyvänsä alalla.
– Sinänsä valmistuminen ei muuta mitään, mutta on se ihan kiva tietysti saada tutkinto valmiiksi, Alanen kertoo.
Myös Alasen opettaja Seppo Pessi arvelee, että työelämän tuoma kokemus saattoi olla ainakin jossain roolissa kisamenestyksen takana.
– Jonne on päässyt jo tekemään kuljetusalan töitä laajasti ajamisen lisäksi, joten se on varmasti auttanut asiaa. Hänellä on myös valtava kiinnostus tähän alaan, Pessi kehuu opiskelijaansa.
Pessi itse on itse aiemmin ollut mukana suunnittelemassa ja tuomaroimassa kuljetuslogistiikan kilpailutehtäviä.
– Oli mielenkiintoista päästä mukaan ohjaajana. Se haastoi myös omaa osaamista, Pessi kuvailee.