Punkalaidun
Pyöräkuormaaja, paloauto, kivimurska, puskutraktori, kaivinkone, trukki sekä liuta moottoreita ja kaikkea niihin liittyvää. Muun muassa tällaisia vehkeitä löytyy Seppo Heikkilän pihapiiristä Punkalaitumelta. Asukas itse on vuosimallia 1976, kaikki muu tontilla onkin sitten häntä vanhempaa.
Ensimmäinen Seppo Heikkilän hankkima kone oli pieni pyöräkuormaaja parikymmentä vuotta sitten. Tai pieni ja pieni, se jo yksinään täyttäisi monen taajamatalon tontista valtaosan.
Vieressä kodin pihalla seisovat 1970-lukulaiset paloauto ja puskutraktori.
– Vanhin on tuo kivimurska, hän kertoo tamperelaisen Lokomon sata vuotta sitten valmistamasta koneesta.
– Näitä vaan ilmaantuu tänne, Seppo Heikkilä virnistää.
Ihan tarkkaa syytä hän ei osaa keräilylle keksiä.
– Koko elämäni olen jotain keräillyt. Ensin kiviä ja sitten postimerkkejä, hän muistaa.
Kiinnostuksen koneisiin ja kaiken maailman laitteisiin hän arvelee juontuvan siitä, että oli lapsena hoidossa paikassa, jossa oli maanrakennuskoneita ja oma suku on ajanut muun muassa tukkia ja kuorma-autoilijoita sen parista löytyy edelleen.
Tavaraa on löytynyt netin kauppapaikoilta ja esimerkiksi vanhoihin koneisiin liittyvien tapahtumien ja niissä tavattujen ihmisten kautta.
– Joku on tällaisten kanssa leikkinyt ja päättänyt, että riittää.
Vielä muutamia vuosia sitten ostettavaa löytyi, mutta viime aikoina markkinat ovat olleet hiljaiset.
Kiinnostuneita riittää kyllä, Seppo Heikkilä toteaa – jopa sellaisia, joiden rinnalla tonttinsa juniori on seniori-luokkaa.
– Ihan 2000-luvulla syntyneitäkin.
Terveiset esimerkiksi Otolle Pirkkalaan vaan!
Tyhjin käsin ei ole tarvinnut useinkaan tulla reissuilta kotiin.
– Viime kesänä pidin loman neljässä pätkässä ja joka pätkällä hain yhden moottorin, Loimaan kaupungilla laitosmiehenä työskentelevä Seppo Heikkilä nauraa rakennuksessa, jossa näyttää olevan useammankin loman saaliit.
Veneiden perämoottoreita on rivissä, keskimoottoreita löytyy ja kaikkea muutakin on mitä moottoreiden kanssa nyt voi tarvita, hän kertoo monen vuosikymmenen koneista, purkeista ja purnukoista.
Osa säilössä olevista esineistä on niin hienoja, että ne ansaitsevat säilyttämisen jo sen takia – kuten Punkalaitumen osuuskaupan vanha lasisäiliöinen bensapumppu tai Humppilan palokunnan tiettävästi ensimmäinen paloruisku, jonka Seppo Heikkilä pelasti romukuormaan joutumiselta tuttunsa vinkin johdosta.
Erääseen moottoriin kuuluu sähkötaulu, jonka lokerossa on 1940-luvulta 1970-luvulle ulottuva kirjanpito siitä, missä ja mihin moottoria on käytetty.
– Masinisti tuli taloon, jossa moottoria tarvittiin, veti kaapelit kiinni tolppaan ja taulun sähkömittarista katsottiin, miten paljon moottori oli työssä vienyt sähköä ja siitä lähetettiin lasku perään.
Yhdelle moottorille tehdään ohimennen paaksaus.
– Se on sitä, että jos moottori seisoo pitkään paikallaan, sitä täytyy pyörittää välillä.
Ehkä harrastus on keräilijälle itselleen kuin paaksausta.
– Olen elävä todiste porttiteoriasta, hän sanoo pilke silmäkulmassa.
Se on ajatus siitä, että jos jollekin antaa sen kuuluisan pikkusormen, se vie koko käden.
Usein kaikki on alkanut jostakin kirjasta, kuten vaikkapa Kellokoskella valmistetuista Suomen ensimmäisistä alumiiniveneistä kertoneesta opuksesta.
Kun aiheeseen perehtyy, se alkaa kiinnostaa yhä enemmän. Jopa niin, että lopulta pihassa seisoo rivi Kello-veneitä.
Ja kun talossa on rivikaupalla kirjoja koneenrakennuksesta ja maanrakennusalasta, niin perehtymistä on riittänyt.
Vanhoja ohjekirjoja ja varaosaluetteloitakin on tullut hankittua, koska niissä on taas lisää tietoa – ja taas yksi portti johonkin uuteen.
– Niitä kun on lukenut, niin on miettinyt, että löytyisikö tähän joku kone.
Että voisi ohjekirjaa sitten ihan käyttääkin.
Teollisuuden historia kiinnostaa erityisesti.
– Innovaatioita on ollut, hän kehuu ja nostaa esimerkiksi omistamansa Temmes-kaivurin.
Sen keksijät veivät 1950-luvun alussa eräälle konepajalle puusta tehdyn mallin ideastaan ja sanoivat, että tehkää tällainen raudasta.
Pihan trukki taas on itse asiassa Fordson-traktori, jonka perään eräällä konepajalla lisättiin laite, jolla saattoi nostaa tavaroita.
– Itse suunniteltu tottakai.
Moni vehje on suomalainen, mutta on pihalla englantilainen Priestman-merkkinen kaivurikin. Malli on Beaver, jonka majava-merkki on kauan sitten kulunut sileäksi.
– Kuten näkyy, tela on menossa rikki, Seppo Heikkilä näyttää ja sanoo, että tarttee korjata.
Tarttee tarttee, onhan Priestman maailman ensimmäinen hydraulinen kaivuri.
– Toiset käy museossa, toiset asuu museossa.
Tosin keräilyn kiintiö alkaa olla täysi. Raja kun menee siinä, että Seppo Heikkilä haluaa kaikkien tavaroiden mahtuvan katon alle talveksi.
Eikä katonalusta ole tarkoitus rakentaa lisää.
Joskus hänelle on tullut mieleen, että vuosikymmeniä sitten talon ja sen ulkorakennukset rakentaneet ajattelisivat, että nyt tuo nulikka kokoaa nurkkiin kaikenlaista romua, mutta romusta ei ole kyse.
Kaikki toimivat, suurin piirtein ainakin.
Joissain voi olla kuulemma vain hieman pidempi startti kuin toisissa…
– Aikaa näiden kanssa saa kulumaan, mutta pysyypä sitten pois pahanteosta.
Puuhaillessa tulee mietittyä aikoja, jolloin koneet olivat töissä.
– Olisi hienoa nähdä ukkoja, jotka ovat näitä vaikka ajaneet ja kuulla, mitä kaikkea niillä on tehty ja missä oltu.
Vähän häntä kuulemma aina hymyilyttää, kun joku on laittanut seinälle Madonnan kuvan ja esittelee sitten vaikka televisiossa omaa ”äijäluolaansa”.
– Luola tämä ei ole, hän viittaa avoimeen pihaansa ja virnistää päälle, että ennemminkin avolouhos.
Arvaa mikä tämä on?
– Menin ihan toista konetta hakemaan ja tarjolla oli myös tämä, Seppo Heikkilä sanoo eräästä koneesta, joka seisoo pihan ulkorakennuksessa.
Siinä on jonkinlainen pyörä, joka näyttäisi pyörittävän leveää hihnaa, mutta koneen käyttötarkoitusta ei pystynyt päättelemään päältäpäin edes kokenut keräilijä.
Ei kauhean iso, mutta painava se on – niin painava, että avolavan jouset niiasivat pahaenteisesti, kun konetta kammettiin sen kyytiin. Peräkärry piti hakea hätiin.
Sellaisena Seppo Heikkilä sen osti – vanhana koneena, josta ei tiedetä, mikä se on.
Valmistajan nimi siitä kuitenkin löytyi ja pienen etsiskelyn jälkeen kyseinen yrityskin – Saksasta.
– Eikun yhteys sinne sähköpostilla, hän kertoo salapoliisityöstään.
Vain muutamien päivien päästä tuli vastaus ja kaiken kukkuraksi viisi sivua piirroksia ja selityksiä koneesta.
Käyttötarkoituskin selvisi.
– Tämä on junalippujen tuhoamiskone.
Sellainen tarvittiin noin sata vuotta sitten, kun junissa alettiin käyttää pieniä pahvisia lippuja.
Seppo Heikkilä kiittelee darmstadtilaista Georg Goebel -yritystä ja vertaa, että kuinka moni vanha yritys tietää, saati kertoo tuntemattomalle kysyjälle, mitä he tekivät vuosikymmeniä sitten.
Ei ainakaan esimerkiksi eräs amerikkalainen yritys, jonka aikoinaan valmistaman vesipumpun hän meni taannoin ostamaan. Valmistaja on edelleen olemassa, ja vastaus sieltäkin tuli sähköpostiin.
– Kehottivat ottamaan yhteyttä antiikkiliikkeisiin.