Romelle Mansel täydentää Biisonilauman

0

Tulevaan Korisliiga-kauteen valmistautuvan Bisons Loimaan kokoonpano on ulkomaalaisten pelaajien osalta valmis. Viimeisimpänä Bisonsin riveihin liittyy yhdysvaltalainen Romelle Mansel, 24. Los Angelesista kotoisin oleva Mansel aloittaa ammattilaisuransa Loimaalta.

Mansel on monipuolinen ja kookas, pääsääntöisesti ison laitahyökkääjän paikalla viihtyvä pelaaja. Mittaa nuorelta mieheltä löytyy 206 senttiä ja painoa 104 kiloa. Kaiken kaikkiaan kuudella eri kaudella yliopistokoripalloa pelannut Mansel on pelannut edelliset kaudet sekä ison laitahyökkääjän, että sentterin roolissa omissa joukkueissaan. Bisons etsi viimeisenä palasenaan nimenomaan molemmilla sisäpelaajan paikoilla pelannutta pelaajaa ja tähän muottiin Mansel istuu erinomaisesti.

Ensimmäiset kolme yliopistokautta Mansel pelasi Long Beach Staten joukkueessa. Vastuuta kolmen kauden aikana kertyi noin 17 minuuttia ottelua kohden ja tilastoiksi muodostui noin neljä pistettä ja kolme levypalloa ottelua kohden. Jälkimmäisillä kolmella kaudella Mansel edusti Jackson Staten yliopistoa, kirjaten keskimäärin 29 minuutissa vajaat kymmenen pistettä ja reilu kuusi levypalloa ottelua kohden. Torjuntoja kertyi Jackson Staten paidassa keskimäärin noin yksi ottelua kohden.

Kausi 2023-24 jäi käytännössä kokonaan väliin ikävän loukkaantumisen takia, mutta viime kaudeksi kuntoutunut Mansel kirjautti parhaan kautensa yliopistouransa aikana, tilastoiden yli kymmenen pistettä ja noin seitsemän levypalloa ottelua kohden. Pelitilanneheitot Mansel upotti 44% tarkkuudella.

Bisonsin päävalmentaja Konsta Mastomäki kommentoi Manselin saapumista joukkueeseen mielissään.

– Romelle on isokokoinen ja ulottuva 4/5-paikan pelaaja. Yliopistossa hän pelasi pääsääntöisesti 4-paikalla mutta pystyy pelaamaan myös sentterinä. Romelle tuo meille reilusti uhkaa korirenkaan yläpuolelle, sekä lisää levypallovoimaa. Hyvänä post-pelaajana uskon hänen soveltuvan tulevan kauden pelityyliimme. Hän on tehnyt kesällä paljon töitä myös kolmen pisteen heittonsa kanssa, Mastomäki kertoo.

Mastomäki avaa myös filosofiaansa ensi kauden Bisonsista kokonaisuudessaan, nyt kun ulkomaalaispalettikin on kasassa.

– Ensi kauden Biisonit on viime kautta aktiivisempi joukkue, joka kykenee pelaamaan myös vauhdikasta koripalloa. Uskon että pelimme on monipuolisempaa kuin viime kaudella tämän nykyisen pelaajamateriaalin kanssa, Mastomäki taustoittaa.

Bisonsin kokoonpano Korisliigassa kaudella 2025-26: Tevaun Kokko, Eemeli Hollo, Elias Pura, Aapeli Alanen, Onni Mäkynen, Ville Karhu, Vesa Heinonen, Pepe Rämö, Robert Hall III, Jalin Anderson, Luukas Koskelo, Dean Keeler, Romelle Mansel. Joukkueen päävalmentaja Konsta Mastomäki, apunaan Cedric Latimer.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän