KORIPALLO Viikonloppuna alkavaan Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on kokenut kovia iskuja viime aikoina.
Viime kaudella kymmenen pisteen keskiarvolla pelannut Aapeli Alanen loukkaantui jo kauden avanneessa harjoitusottelussa Tampereen Pyrintöä vastaan ja on pitkään poissa. Ilmassa on kuitenkin optimismia siitä, että Alanen voisi mahdollisesti ehtiä kuntoutumaan kevään ratkaisupeleihin.
Bisonsin päävalmentaja Konsta Mastomäki pitää joukkueen alkukautta poikkeuksellisen rikkonaisena.
– Alkukautemme on ollut erittäin vaikea. Olemme kärsineet paljon loukkaantumisista, joista päällimmäisenä Aapelin valitettavan paha vamma, joka pitää hänet pitkään pois pelikentiltä. Aapelin lisäksi muita pelaajia on ollut telakalla, joten hankalaa on ollut.
– Valittaminen on kuitenkin helppoa. Pystyimme reagoimaan jo ennen harjoitusotteluiden alkua tilanteeseemme tuomalla Tomas Pihlajamäen mukaan ryhmään. Nyt meidän tulee joukkueena vastata haasteeseen, jonka loukkaantumiset ja pienemmät kolhut ovat tiellemme heittäneet.
Bisons on ennen kauden alkua ehtinyt tekemään muutoksia myös ulkomaalaisnelikkoonsa. Alkukauden aikana useita kolhuja kärsineen Romelle Manselin sopimus on purettu yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa, ja Mansel on palannut jo kotimaahansa Yhdysvaltoihin kuntouttamaan itseään.
Manselin tilalle Bisons on hankkinut kokeneen ruotsalaisen Craig Lecesnen, 28. Kuusi kautta Euroopassa ammattilaisena pelannut Lecesne on monipuolinen 3–4-paikkojen pelaaja, joka tuo kaivattua monipuolisuutta Bisonsin ryhmään.
Viime kaudella sekä Romanian pääsarjassa että BNXT-sarjassa pelannut Lecesne on vahva korilleajaja sekä monipuolisesti koriraudan lähellä operoiva laitapelaaja. Viime kauden keskiarvot Romanian pääsarjasta olivat kymmenen pistettä, neljä levypalloa ja kaksi koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Pelitilanneheitot upposivat 40 prosentin ja kolmen pisteen heitot 30 prosentin tarkkuudella.
Mastomäki on tyytyväinen uuteen hankintaan, sillä kokeneen pelimiehen sisään ajaminen verrattain nopealla aikataululla on lähtökohtaisesti helpompaa kuin tulokaspelaajan.
– Craig on monipuolinen, pääsääntöisesti meillä nelospaikalla pelaava pelaaja. Hän kykenee puolustuksessa puolustamaan useita eri pelipaikkoja ja on hyökkäyspäässäkin ratkaisukykyinen. Craig on usean vuoden ajan ammattilaisena pelannut ja tietää, mitä ammattilaiskoripalloilijan arki on, joten hänet on helpompi ajaa joukkueeseemme sisään.
Bisonsin kausi alkaa lauantaina 4.10. vierasottelulla Salon Vilpasta vastaan. Ensimmäinen kotiottelu pelataan keskiviikkona 8.10., kun Loimaan liikuntahalliin saapuu vieraaksi Kauhajoen Karhubasket.