Susikantojen kasvua halutaan hillitä metsästämällä

Susi tallentui marraskuussa riistakameraan kantatie 41:n läheisyydessä Oripään ja Pöytyän rajalla. Susi oli liikkeellä kello 11 aamupäivällä. Kuva: Hannu Tamminen

Susi tallentui marraskuussa riistakameraan kantatie 41:n läheisyydessä Oripään ja Pöytyän rajalla. Susi oli liikkeellä kello 11 aamupäivällä. Kuva: Hannu Tamminen

LOIMAAN SEUTU Oripäässä saatiin marraskuussa parin lumisen päivän aikana jälkien perusteella vahvistusta sille, että alueella liikkuu kymmenkunta sutta, joista todennäköisesti seitsemän kuuluu laumaan.
Seudun petoyhdyshenkilöt sanovat, että vanhempien huoli lasten turvallisuudesta on ihan aiheellinen.
– Sudet kulkevat Oripään koulun kahta puolta. Näköhavaintoja on tehty pitkin päivää, ei vain pimeällä, Oripään petoyhdyshenkilö Hannu Tamminen kertoo.
Lounais-Suomen poliisilaitos on antanut virka-aputehtävissä toimiville metsästäjille luvan pelotella susia haulikolla ilmaan ampumalla, mikäli susia havaitaan asutuksen lähellä Oripään ja Pöytyän karkotusalueella.
Määräys on voimassa vuoden loppuun saakka, ja sitä saavat toteuttaa tehtävään nimetyt metsästäjät.
Riistakeskuksen mukaan Varsinais-Suomessa voi olla yli 40 sutta. Susikannan hillitsemiseksi Varsinais-Suomessa on tehty kaksi poikkeuslupahakemusta koskien suden kannanhoidollista metsästystä. Kahdessa hakemuksessa haetaan lupaa yhteensä kahdeksan suden kannanhoidolliseen metsästämiseen. Niistä neljä koskee Pöytyän-Oripään laumaa.

Kiti Salonen

 

 

Lue lisää 17.12.2015 lehdestä

OP Edustajistovaalit


Lähitapiola
Sää

Plus-tilaus

Sudokuttaako?

Arkistot

Ampiainen grillilihan kimpussa

Ampiaiset ovat paitsi makean- myös proteiininhimoisia. Ne kuljettavat grillilihankimpaleita pesässä kasvaville toukille. Kuvaus: Valtteri Marjamäki.

1st Annual X-frame Meet, 19.7.2018, Loimaan Lehti

Loimaalla järjestettiin x-runkoisten Chevroletien (1958-1964) kokoontuminen. Paikalle saapui 15 autoa, joista tässä letkassa 13. Loimaan Lehti/Kati Uusitalo

Loimaan varhaiskasvatuksen yhteislaulutempaus 17.5.2018

Loimaan kaupungin varhaiskasvatus järjesti torstaina lapsille ja vanhemmille yhteislaulutilaisuuden pesisstadionilla Allsång-hengessä. Paikalla oli viitisensataa laulajaa ja leikkijää. Video: Katriina Reijonen

Pala Kakkua

Digilehti

Lue Loimaan Lehti

Loimaan Lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu

TS rekry