Bisons saattaa joutua päättämään pelaajien työsuhteita

0

KORIPALLO Talousvaikeuksissa kamppailevan Bisonsin pelastumisen hinta saattaa olla kova: ainoaksi keinoksi pelastaa seuran jatkuvuus saattaa jäädä pelaajien vapauttaminen kokoonpanosta.
– Muilta osin kulurakennetta on pidetty tiukalla koko kausi, eikä näin ollen muualla kuin palkkakustannuksissa ole enää karsimisen varaa, Bisons BC Oy: n toimitusjohtaja Aku Perho sanoo.
Hän toteaa, että Korisliigan siirtoikkuna on sulkeutumassa tämän kuun lopussa, minkä vuoksi mahdollisiin työsuhteiden päättämisiin on pakko ryhtyä näinkin varhaisessa vaiheessa.
– Pelaajilla pitää olla mahdollisuus pelata ja ansaita elantonsa kauden loppuun asti.
Pelastustoimien onnistumisista riippuen tarvittava lisäraha on 100 000–200 000 euroa. Biisonien kauden budjetti on noin 1,2 miljoonaa euroa.
– Olemme äärimmäisen kiitollisia siitä tuesta, jota olemme saaneet tässä vaikeassa tilanteesta niin faneilta, paikallisilta yrittäjiltä kuin Loimaan kaupungiltakin.