Kylät ovat avoinna lauantaina

0

Avoimet Kylät -päivä järjestetään tulevana lauantaina, 11.6. Päivän aikana järjestetään tapahtumia niin pienissä kuin isoissakin kylissä. Ohjelmassa on mukavaa yhdessä olemista ja tutustumista kylien elämänmenoon. Tapahtumassa on mukana kaikkiaan 400 kylää ympäri Suomea.

Katso tästä, onko oma lähikyläsi mukana tapahtumassa!

Kylätapahtumat ovat esim. kyläyhdistysten kirpputoreja, kahviloita, soutelua, opastettuja luontokierroksia, lintubongausta, musiikkiesityksiä, museokierroksia. Tapahtumat ovat pääasiassa maksuttomia.

Lauantai on myös kyläkauppojen päivä. Kyläkauppapäivä muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä. Valtakunnalliseen tapahtumaan osallistuu noin 500 pientä maaseudun ja haja-asutusalueen myymälää eri puolilla Suomea.

Katso tästä Kyläkauppapäivässä mukana olevat myymälät

Valtakunnallisena Avoimet Kylät järjestetään nyt toista kertaa. tapahtumaa koordinoi Suomen Kylätoiminta ry. Aikaisemmin tapahtumaa on järjestetty onnistuneesti Satakunnassa, josta se laajeni Varsinais-Suomeen. Viime kesänä avoimuutta kokeilivat lähes kaikki maakunnat. Mukana oli yli 400 avointa kylää erilaisine ohjelmineen.

Kylien monipuolisten tapahtumien järjestelyistä ja ohjelmista vastaavat kylien aktiiviset ihmiset, yhdistykset, yritykset ja toimijat.