Rompetori kasvaa jälleen sadoilla myyntipaikoilla

0

LOIMAA/PELTOINEN Rompepäivät valtaa lauantaina koko Peltoisten alueen. Uusia myyntipaikkoja on 200 enemmän kuin viime vuonna.

Rompetoimikunnan Timo Kari, Kalle Huitti ja Jorma Luuri talkoilevat mielellään oman kylän hyväksi. Rompepäivät levittäytyy Peltoisiin entistä suurempana. Kuva: Kiti Salonen
Rompetoimikunnan Timo Kari, Kalle Huitti ja Jorma Luuri talkoilevat mielellään oman kylän hyväksi. Rompepäivät levittäytyy Peltoisiin entistä suurempana. Kuva: Kiti Salonen

– Rompetori laajenee Peltoisten kentälle, Rantatielle, Saappaankadulle ja Oppipojankadun päähän, Kalle Huitti rompetoimikunnasta kertoo.
Kyläpäällikkö Jorma Luuri velmuilee, että pian on ostettava toinen kylä, jotta kaikki halukkaat mahtuvat alueelle. Myyntipaikkoja on tänä vuonna kaikkiaan 618. Lisäksi on varattu 50–100 paikkaa niille, jotka haluavat ostaa myyntipaikan vasta portilta.
Rompetoimikunta on käyttänyt paikkojen myyntiin ensimmäistä kertaa internetvarausjärjestelmää perinteisen paikkamyynnin rinnalla.
Paikkamyyjä Timo Kari laskee, että alkuviikkoon mennessä paikoista oli myyty noin 450.
– Loputkin paikat täyttyvät. Ei epäilystä, Huitti uskoo.

Kiti Salonen

 

Lue lisää 4.8.2016 lehdestä