SANOMALEHTIVIIKKO Uutisten seuraaminen parantaa lukutaitoa – lue Loimaan Lehti täältä ilmaiseksi

0
Alastaron kirkonkylän koulun 4-luokkalaiset opettelivat lehdenteon saloja viime vuoden Sanomalehtiviikolla pelaamalla Vikkilän sanomat -peliä.
Alastaron kirkonkylän koulun 4-luokkalaiset opettelivat lehdenteon saloja viime vuoden Sanomalehtiviikolla pelaamalla Vikkilän sanomat -peliä.

Monipuolinen mediankäyttö vahvistaa nuorten lukutaitoa

Uutismedian aktiivisella seuraamisella on selvä yhteys lukutaitoon, selviää Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen tekemästä Nuorten media-arki ja lukutaito -tutkimuksesta, joka pohjaa PISA 2015 -tuloksiin. Tutkimuksen tilasi Sanomalehtien Liitto.

Sanomalehteä aktiivisesti lukevat 15-vuotiaat nuoret menestyivät PISA:n lukutaitokokeessa merkittävästi paremmin kuin harvemmin lehteä lukevat. Myös verkkouutisten aktiivinen lukeminen on merkitsevässä yhteydessä lukutaitotuloksiin. Sekä sanomalehden että verkkouutisten kohdalla useita kertoja viikossa lukevien ja passiivisimpien lukijoiden ero PISA:n lukutaitokokeen pistemäärässä vastaa noin vuoden eroa koulun oppimäärän hallinnassa.

Sanomalehtien ja verkkouutisten lukemisaktiivisuudet olivat yhteydessä myös luonnontieteiden ja matematiikan osaamiseen – näissäkin tuloksissa aktiivisimpien ja passiivisimpien lukijoiden ero kokeen pistemäärässä vastasi noin yhden kouluvuoden oppimäärää. Pojilla verkkouutisten ja sanomalehden aktiivisen lukemisen myönteinen vaikutus osaamiseen oli suurempi kuin tytöillä.

Aktiiviset sanomalehden lukijat ovat usein myös aktiivisia muiden tekstien lukijoita. Mitä aktiivisemmin nuori luki sanomalehteä, sitä kiinnostuneempi hän oli ylipäätänsä lukemisesta. Pojat ja tytöt lukivat sanomalehteä miltei saman verran, mutta verkkouutisten lukijoina pojat olivat selvästi tyttöjä aktiivisempia.

”Suuri osa pojista näyttää lukevan mieluiten varsin lyhyitä tekstejä. Ajankohtaisten aiheiden ja uutissisältöjen lukeminen joko verkosta tai paperilehdistä antaa siten mahdollisuuksia erityisesti poikien lukuharrastuksen ylläpitämiseen”, yliopistotutkija Kari Nissinen Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitokselta sanoo.

Kaunokirjallisuuden lukijat vahvoilla, pelkkä verkkotekstien lukeminen ei riitä

Parhaat tulokset sekä lukutaidossa, luonnontieteissä että matematiikassa saivat nuoret, jotka lukivat aktiivisimmin kaunokirjallisuutta. He lukivat keskimääräistä enemmän myös sanoma- ja aikakauslehtiä. Ryhmä koostui valtaosin tytöistä.

Erinomaisiin tuloksiin ylsivät myös sellaiset nuoret, joiden kaunokirjallisuuden lukeminen oli vähäisempää, mutta jotka lukivat aktiivisesti lehtitekstejä. Kolmanneksi parhaisiin tuloksiin ylsi poikavaltainen ryhmä, jossa kaikkien medioiden käyttö oli keskimääräistä aktiivisempaa.

Lukemisessaan lähinnä verkkoteksteihin keskittyvillä nuorilla oppimistulokset olivat jo keskiarvoa alemmat. Kaikista heikoimmat oppimistulokset olivat heillä, jotka karttoivat lukemista kokonaisuudessaan.

”Pelkkä verkkoteksteihin keskittyminen ei riitä takaamaan monipuolista ja korkeatasoista lukutaitoa. Kaunokirjallisuuden lukemisen merkitys on keskeinen, mutta myös monipuolisella mediankäytöllä on merkitystä vahvan lukutaidon saavuttamisessa”, tähdentävät projektitutkija Marjo Sirén ja yliopistotutkija Kaisa Leino Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitokselta.

PISA-jatkotutkimus ja Nuoret & nettilähteiden luotettavuus -tutkimus ovat osa Sanomalehtiviikkoa, jota vietetään 29.1.–2.2.2018. 

Loimaan Lehti on ilmaiseksi luettavissa viikon ajan täällä: https://www.tilaajapalvelija.fi/lue/