Sotilasvalatilaisuuden päätteeksi sotilaat suorittivat ohimarssin Puistokadulla. Kuva: Lari Kiviranta.

LOIMAA Heinäkuussa palvelukseen astuneet Porin prikaatin alokkaat Satakunnan pioneeri- ja viestipataljoonasta vannoivat sotilasvalansa torstaina Loimaan pesäpallostadionilla.
Paikalla oli alokkaita noin 400, ja ennakkoon alokkaiden läheisiä odotettiin saapuvaksi paikalle jopa 2 000 – unohtamatta paikalle saapuneita paikallisia asukkaita.
Sotilasvalapuheen pitänyt Porin prikaatin komentaja, prikaatinkenraali Mika Kalliomaa muistutti asevelvollisuuteen perustuvan yleisen asevelvollisuuden olevan Suomen kaltaisen maan ainoa tapa koko maan puolustamiseksi.
– Tämän saapumiserän varusmiesten koulutuksessa olemme saaneet Porin prikaatissa olla kehityksen kärjessä kokeillessamme erilaisia uusia koulutusmenetelmiä varusmiesten koulutukseen. Alokkaillemme muun muassa verkko-opetus, mikroelokuvat ja uudenlaiset simulaattorit ovat tulleet tutuiksi.
Tilaisuuden päätyttyä varusmiehiä ja -naisia odotti kauan odotettu valaloma. Jääkäriksi ylennetyllä turkulaisella Katri Haavistolla valaloman suunnitelmat olivat selvät.
– Aion nukkua ja parannella flunssaa, hän nauroi ja lähti kohti kotia perheensä kanssa, joka odotteli hänen saapumistaan pesäpallokentän tuntumassa.
Sotilasvakuutuksen ja -valan lisäksi päivän ohjelmaan sisältyi muun muassa kalustonäyttely ja ohimarssi Puistokadulla.

 

Valatilaisuus pesäpallostadionilla:

Videot: Johanna Käkönen.
Yli 400 alokasta vannoi juhlallisen sotilasvalan Loimaalla torstaina. Kuva: Johanna Käkönen.

 

Lue lisää 17.8.2019 lehdestä