Ypäjän veronkorotus hajotti valtuustoa

0

 

YPÄJÄN ensi vuoden tuloveroprosentista syntyi valtuustoa jakanut taistelu. Lopputulema oli kompromissi. Tuloveroprosentti nousee 0,5 prosenttiyksikköä ja on ensi vuonna 22. Kunnanhallituksen ja kunnanjohtaja Riikka Riihimäen ajama 0,75 prosentin korotusesitys kaatui äänestyksessä.
Kunnanjohtaja puolusti voimakkaasti esitystään. Hänen mukaansa ensi vuosi on Ypäjän taloudessa käänteentekevä. Jos alijäämäkehitystä ei saada kuriin, Ypäjä on vaarassa luisua useiden vuosien tappioputkeen. Riihimäki maalaili kriisikuntariskiäkin todeten, että ilman 0,75:n korotusta edessä on neljän peräkkäisen alijäämävuoden riski.
Hän perusti näkemyksensä Ypäjällä ensi kertaa tehtyyn talouden painelaskentaan, jolla ennakoi päätöksen vaikutusta. Hän esitteli valtuutetuille luvut 0,75:n korotuksen merkityksestä.
– Emme vielä ensi vuonna pääsisi silläkään plussalle, mutta alijäämäkehityksen pysäyttäminen on nyt mahdollista niin, että 2021 päästään. On teidän momentum, tässä salissa, tehdä tarvittava päätös, Riihimäki sanoi.
Keijo Leppänen (kesk.) halusi tietää, onko laskettu myös 0,5 prosenttiyksikön vaikutusta. Kunnanjohtajan mukaan on, mutta kunnanhallitus totesi, että se ei riitä. Kunnanhallitus oli yksimielinen, että rankempi korotus tarvitaan.
Valtuusto ei niellyt syöttiä. Syntyneessä keskustelussa päättäjät tekivät työnsä asettumalla perusteluineen pohtimaan tilannetta kunnon demokratian tavoin. Päätös todella oli valtuuston käsissä. Useissa puheenvuoroissa nousi esiin kuntalaisten syvä huoli kireästä verotuksesta. Vihreiden ryhmä oli erityisen ärhäkkä.
– Tällä vaan sitten luvut näyttää hyvältä ja kauniilta. Puuttuu kannuste meille täällä salissa, niin että sitten vaan sanotaan, että siellä ne istuu nostamassa kokouspalkkioitaan eikä yritä mitään muuta. Voidaanko me tyytyä siihen, että nostetaan vaan veroa eikä muuta yritetä, Jenni Mäntynen (vihr.) tulitti.
Juha Lundström (vihr.) komppasi toteamalla, että pelivaraa on varmasti myös kunnan rakenteiden tarkastelussa, peltomaiden myynnissä ja kiinteistönhoitokuluissa.
– Veronkorotuksesta ei saa tehdä automaattia niin, että taas kuntalainen maksaa, Lundström sanoi.
Vesa Oja (vas.) totesi, että kuntalaiselle on iso ero, onko korotus 0,5 vai 0,75. Mirja Jokion (sd.) mukaan korotus tuntuu monella joka tapauksessa kovalta.
– Kun pienestä otetaan, on vaara, että kunnan sosiaalikulut kasvavat, Jokio totesi.
Markku Leppälahti (kesk.) esitti viiden minuutin neuvottelutaukoa kunnanhallituksen kokoonpanolla. Tauon jälkeen saliin tultiin äänestämään.
Keijo Leppänen esitti Olli-Pekka Kaunelan (kesk.) ja Heikki Levomäen (kesk.) kannattamana, että verotusta kiristetään 0,5:llä. Juha Lundström esitti, että veroa ei koroteta lainkaan. Jenni Mäntynen kannatti.
Valtuusto äänesti näiden kahden esityksen välillä ensin jatkoon Leppäsen esityksen äänin 17–4. Äänestettäessä 0,5:n ja 0,75:n välillä valtuuston rivit hajosivat kolmeen leiriin yli puoluerajojen. Äänestyksessä 0,5:n prosenttiyksikön korotus voitti luvuin 9–7 (5 tyhjää).
0,75 prosentin nostoa kannattivat Tapio Ahonen (kok.), Sampsa Jaakkola (kok.), Susanna Romu (kesk.), Virve Saarikoski (kok.), Markku Saastamoinen (kok.), Janika Varjorinne-Mäkeläinen (sd.) ja Anni Vääri ( kok.).
0,5:n puolesta äänestivät Matti Alanko (kesk.), Mirja Jokio (sd.), Olli-Pekka Kaunela (kesk.), Taneli Käpylä (kesk.), Päivi Laine (kesk.), Keijo Leppänen (kesk.), Heikki Levomäki (kesk.), Vesa Oja (vas.) ja Jari Rämö (kesk.).
Tyhjää äänestivät Jari Hepomaa (kok.), Markku Leppälahti (kesk.), Juha Lundström (vihr.), Jenni Mäntynen (vihr.) ja Jukka Hyrsylä (sd.).

Caissaniemen myyntiin aikalisä
Ypäjän talouteensa toivomaa helpotusta virkistysalue Caissaniemi myymällä ei ole saatu. Kohde ei ole kiinnostanut ostajia. Valtuusto poisti Caissaniemen myynnistä saatavaksi oletetun 600 000 euron tulon talousarvioesityksestä. Muutoin asian valmisteluun otettiin vielä aikalisä.
Kolmelta kiinteistönvälittäjältä pyydetyn arvion mukaan Caissaniemen markkinahinta on 350 000–450 000 euroa, 10 prosentin marginaalilla suuntaansa.
Markku Leppälahti (kesk.) pitää järkyttävänä ajatusta, että virkistysalueesta luovuttaisiin ”lama-ajan” hintaan. Hän myös kyseenalaisti tulkinnan siitä, mitä asiasta kunnanhallituksen kokouksen jälkeen oli tarkalleen ottaen päätetty valtuustolle tuoda: vainko esitys, että voidaan myydä markkinahintaan? Leppälahti tiedusteli tulkintaa kunnanhallituksen puheenjohtajalta Markku Saastamoiselta (kok.) ja esitti asian palauttamista uuteen valmisteluun.
Saastamoinen myönsi Caissaniemen kunnanhallituskäsittelyn sen verran epäselväksi tulkita, että asia on syytä tarkistaa ja valmistella vielä uusi esitys. Valtuusto oli asiasta käydyn keskusteluun jälkeen yksimielinen siitä, että näin tehdään.
Caissaniemi on siis esityslistalla jälleen joulukuussa.

 

Lue lisää x.x.xxxx lehdestä