Suojainpula vaivaa edelleen – tartuntoja yhä 21

0
Loimaalle kirjattiin tiistaina neljä uutta tartuntaa. Kolme niistä liittyy lauantaina turkulaisesta tapahtumasta saatuun tartuntaan.

Loimaan seutu

Loimaan terveyskeskuksen alueella ei ole havaittu uusia koronatapauksia viime viikon torstain jälkeen ja tartuntoja on edelleen 21.

– Joitakin näytteitä on otettu viikonlopunkin aikana, mutta tulokset ovat olleet negatiivisia,Loimaan terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen tartuntatautivastuulääkäri Sari Koistinen kertoo.

Loimaalaiset tartuntaketjut ovat peräisin matkoilta, sekä ulkomailta että kotimaasta.

– Karanteeneja on tulossa lisää, Sari Koistinen toteaa tilanteesta ja sanoo, että kaikki loimaalaiset ketjut ovat jäljitettävissä ja näytteitä on päästy ottamaan enemmän kuin alkuvaiheessa.

– Tulokset näytteistä saadaan vuorokauden sisällä.

Vaikka tartuntamäärä näyttäisi olevan tasaantumassa, Sari Koistinen sanoo, että seudun tartuntatautivastaavat ja terveyspalvelut elävät edelleen varustautumisen tilassa.

– Joidenkin käsitysten mukaan epidemian huippu olisi tulossa viikolla 20 ja joidenkin mukaan vasta kesällä. Epämiellyttävää, kun emme tiedä.

Omat ongelmansa aiheuttaa yhä jatkuva pula kasvo- ja hengityssuojaimista. Loimaalle tuli perjantaina Huoltovarmuuskeskuksen kovasti polemiikkia aiheuttaneita suojia ( LL 16.4.), mutta jo niiden tänne saapuessa tiedettiin, ettei niitä voida käyttää kuin oireettomien asiakkaiden kanssa.

– Jaoimme ne kaikki heti kotiin vietävien palveluiden työntekijöille käytettäväksi, mutta jo samana iltana ensimmäiset työntekijät saivat oireita.

Osalla ilmeni ihon ärsytystä ja suojien paha haju sai myös aikaan allergisia oireita, kuten päänsärkyä.

Suojia ei voida siis käyttää ollenkaan.

– Meidän omia kanavia pitkin tilattuja suojaimia pitäisi tulla noin kolmen viikon päästä. Varsinaisia kanavia myöden emme ole saaneet mitään käytettäväksi kotihoidon ja palveluasumisen oireettomien asiakkaiden kontakteissa.

Suojia on tullut Suomeen ainakin kaksi koneellista Kiinasta viime viikolla, Sari Koistinen tietää uutisten perusteella.

– Meille ei ainakaan vielä ole myöskään ilmoitettu, mitä on meille on tulossa.

Hän muistuttaa, että hengitystieoireisten potilaiden ja asiakkaiden kanssa käytetään suojia.

– Tällaisia tilanteita varten olemmekin oikeita, terveydenhuollon kriteerit täyttäviä suojia toistaiseksi ainakin saaneet.