KORJAUS: Loimaan koronatapaus taas tilastointivirhe

0

LOIMAA Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vahvisti Suomessa sunnuntaina kymmenen uutta koronavirustartuntaa. Yksi niistä oli tilastoitu Loimaalle, mutta kyseessä oli tilastointivirhe.

Loimaalaiselta henkilöltä oli otettu lauantaina koronaepäilystä pikanäyte, joka oli heikohkosti positiivinen. Sama henkilö testattiin sen jälkeen usealla näytteellä, jotka osoittautuivat negatiivisiksi.

Yleislääketieteen erikoislääkäri Kirsi Jokinen Loimaan terveydenhuollosta arvioi, että ensimmäinen tulos on ehditty kirjata tilastoihin koronatapauksena, vaikka se ei sitä lopulta ollut.

Loimaan koronatapausten määrä on siis edelleen se sama 23, joka se on ollut huhtikuun lopulta lähtien.

Myös kesäkuun lopulla eräissä tiedotusvälineissä uutisoitiin Loimaan tapausten määrän nousseen, mutta silloinkin kyse oli tilastovirheestä, joka johtui covid-positiivisten tapausten muuttuneista kirjaamismääräyksistä.

Edellisen kerran koronavirustartunta todettiin Loimaalla 27. huhtikuuta.

Kaupungin ensimmäisistä koronatapauksista uutisoitiin 26. maaliskuuta.

Uutinen on päivitetty ma 3.8. klo 9.52.