300 altistui opiskelijatapahtumissa

0
Koronavirus jyllää nyt laajasti ja pitää Loimaan terveydenhuollon henkilöstön kiireisenä. Me muut voimme yrittää olla pahentamatta tilannetta noudattamalla kaikille tuttuja koronaan liittyviä ohjeita ja määräyksiä.

VARSINAIS-SUOMI Koronaviruksen ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on pysynyt maltillisena lukuun ottamatta massiivista 300 ihmisen altistumista opiskelijoiden ainejärjestöjen tapahtumissa sekä anniskeluravintoloissa viikonlopun aikana. Näiden tapahtumien selvittely on vielä kesken sairaanhoitopiirissä.

Suurin osa elo-syyskuussa todetuista koronatapauksista on liittynyt työ- tai vapaa-ajan matkailuun ulkomailla, elokuussa 37 ja syyskuussa 20 prosenttia. Elokuussa suurin osa tapauksista liittyi Kosovoon (9) ja Pohjois-Makedoniaan (5), syyskuussa Romaniaan (2). Perheiden sisäisiin tartuntoihin on liittynyt 15 prosenttia tapauksista.

Ruotsista tulevia matkustajia on testattu Viking Linen ja Tallink Siljan aluksilta. Löydökset ovat olleet yksittäisiä.

Tartuntaketjuista on kyetty selvittämään elokuussa 68 prosenttia ja syyskuussa 62 prosenttia.

Anniskeluravintoloihin ja yökerhoihin liittyviä sairastumisia on todettu viimeisen seitsemän vuorokauden aikana kuusi tapausta. Muihin yleisötilaisuuksiin liittyviä tapauksia ei ole ollut.

Joukkoaltistumisia Varsinais-Suomessa on elo-syyskuun aikana tapahtunut perhejuhlassa (30 altistunutta), kahdessa päiväkodissa (46), viidessä koulussa (231) ja harrastusjoukkueessa (35). Jatkotartuntoja on näissä tapahtunut yhteensä neljä.

Lisäksi ravintolassa korkeakoulujen ainejärjestöjen tapahtumissa on altistunut noin 300 opiskelijaa.

– Suosittelen pidättäytymistä opiskelijatapahtumien järjestämisistä, jos niissä ei voida huolehtia turvaväleistä ja käsihygieniasta. Myös anniskelupaikkojen tulee huolehtia turvaväleistä ja käsihygieniasta, eikä sinne pidä mennä vähänkään sairaana, sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Koronaan sairastuneista suuri osa on tällä hetkellä nuoria aikuisia ikäryhmässä 20–29 vuotta.

Tyksin sairaaloissa on tällä hetkellä hoidossa vain muutama potilas koronavirustaudin vuoksi.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella oli todettu viime viikon loppuun mennessä yhteensä 496 koronatapausta.