Viikonlopulta yksi uusi koronatartunta

0

LOIMAALLA todettiin yksi uusi koronatartunta perjantaina.
Tartunnan saanut oli osa aiempaa tartuntaketjua, hän oli ollut valmiiksi karanteenissa eikä hänen tartuntansa johdosta asetettu uusia henkilöitä karanteeniin.
Maanantaiaamusta kaupungin tartuntatautivastuulääkäri Sari Koistinen luonnehti Loimaan koronatilannetta melko hyväksi. Hänen mukaansa tilanne olisi voinut paljon pahempi, kun huomioi altistumiset viime viikkojen tartuntaketjuista.
– Pelkona oli, että tapauksia tulisi paljon, mutta tilannetta on saatu hyvin sammutettua.
Maanantaiaamuun mennessä Loimaalla oli todettu yhteensä 42 koronatartuntaa, kun kaikki tapaukset lasketaan mukaan tältä vuodelta.
Viime päivinä karanteenista on vapautunut iso määrä ihmisiä. Maanantaiaamusta Loimaalla oli karanteenissa 33 henkilöä.
Vielä viikko sitten karanteenissa oli yli sata henkeä.