Koronarokotuksen ajanvaraukseen pitkälle toista tuhatta yhteydenottoa heti maanantaiaamusta – rokotukset laajenevat 70–79-vuotiaisiin

0

LOIMAA, ORIPÄÄ Koronarokotusten ajanvaraukseen suorastaan tulvi yhteydenottoja maanantaiaamusta, kun ajanvaraus laajeni 70–79-vuotiaiden koronarokotuksiin. Ensimmäisen kahden tunnin aikana yhteydenottoja tuli noin 1750.
Yhteyttä ottaneista 600 ensimmäistä kirjautuivat jonoon, ja heille soitetaan takaisin kaupungin terveydenhuollosta.
Tartuntatautivastuuhoitaja Mari-Kaisa Heikkinen kertoo, että aamulla kymmenen maissa rokotuspuhelimesta ilmoitettiin jo varausaikojen olevan täynnä.
– Rokotuspuhelimeen voi soittaa uudelleen tiistaina tai ensi viikolla.
Heikkinen ohjeistaa ajanvaraajia kuuntelemaan huolellisesti rokotuspuhelimesta saatavat ohjeet eli onko yhteydenottaja kirjautunut jonoon ja soitetaanko hänelle takaisin vai pitääkö hänen myöhemmin ottaa itse uudelleen yhteyttä.

Tähän saakka Loimaan ja Oripään koronarokotukset ovat keskittyneet yli 80-vuotiaisiin ja niihin 60–69-vuotiaisiin, jotka lukeutuvat lääketieteellisesti ensimmäiseen riskiryhmään.
Tämän viikon lauantaina alkavat 70–79-vuotiaiden rokotukset, ja toistaiseksi Loimaan ja Oripään rokotukset keskittyvät ikääntyneisiin eli 70 vuotta täyttäneisiin. Loimaalla ja Oripäässä 70–79-vuotiaiden ikäryhmään kuuluu yhteensä noin 2 430 henkilöä.
Heikkinen kertoo maanantaiaamun ajanvarauksen olleen tähän mennessä selkeästi suosituin ja arvioi yhteydenottojen kertovan myös 70–79-vuotiaiden ikäryhmän halukkuudesta ottaa koronarokote.
Tämän viikon lauantaina järjestettävään rokotukseen on käytössä noin 470 rokoteannosta eli noin 150 annosta enemmän kuin vielä torstaina (LL 11.3.) kerrottiin.
Näillä näkymin ensi viikolla rokotteita on käytössä pikkuisen vähemmän, noin 330.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sunnuntaipäivän tilastojen mukaan loimaalaisista on rokotettu ensimmäisellä annoksella 10,3 ja oripääläisistä 10,6 prosenttia. Koko Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 12,0 prosenttia.
Toisen rokoteannoksen on saanut loimaalaisista 2,5 ja oripääläisistä 1,0 prosenttia, kun koko sairaanhoitopiirissä vastaava osuus on 1,8 prosenttia.

Loimaan kaupungin terveydenhuollon tietojen mukaan Loimaalla ja Oripäässä ei todettu uusia koronatartuntoja perjantain ja sunnuntain välisenä aikana.
Sen sijaan uusia altistumisia on ilmennyt. Altistumiset liittyvät Loimaalla toimiviin kahteen liikuntaryhmään, joihin osallistuneella ulkopaikkakuntalaisella henkilöllä on sittemmin todettu koronatartunta. Liikuntaryhmistä altistui yhteensä 24, joista 19 altistusta koskee loimaalaisia ja loput muilla paikkakunnalla asuvia.
Maanantaiaamusta Loimaalla oli karanteenissa yhteensä 44 ja eristyksessä yhdeksän henkilöä. Oripäässä karanteenissa oli kuusi ja eristyksessä neljä.
Koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 116 ja Oripäässä 32 koronatartuntaa.