Loimaalla yksi uusi koronatartunta – viime lauantain rokotusaika peruuntui 220 henkilöltä

0
Kuumemittarit ovat koetuksella. Kun korona alkaa hellittää, influenssa nostaa päätään.

LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaalla todettiin yksi uusi koronatartunta sunnuntaina. Tartunnasta altistuneita on vähän, lähinnä tartunnan saaneen lähipiiristä. Loimaan kaupungin terveydenhuollossa ei ole tietoa tartunnan lähteestä.
Oripäässä ei todettu uusia koronatartuntoja viikonloppuna.
Maanantaiaamusta Loimaalla oli karanteenissa yhteensä 24 ja eristyksessä neljä henkilöä. Oripäässä sekä karanteenissa että eristyksessä oli yksi henkilö.
Koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 120 ja Oripäässä 33 koronatartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) perjantainen päätös Astra Zenecan koronarokotteen käytön tilapäisestä keskeyttämisestä aiheutti rokotusajan peruuntumisen yhteensä 220 loimaalaiselta ja oripääläiseltä, joille oli ehditty antaa rokotusaika viime lauantain rokotukseen.
Loimaan kaupungin tartuntatautivastuuhoitaja Mari-Kaisa Heikkinen kertoo kaupungin terveydenhuollon saaneen tiedon Astran Zenecan rokotteen keskeyttämisestä myöhään perjantai-iltapäivästä, ja kyseisille 220 henkilölle lähetettiin perjantai-iltaa vasten tekstiviestit lauantaisen ajan peruuntumisesta ja samalla heille annettiin uusi rokotusaika, joka on lauantaina 10. huhtikuuta.
Terveydenhuollon oli tarkoitus rokottaa Astra Zenecan rokotteella lauantaina iltapäivästä ja Heikkinen sanoo aikojen peruutusten koskeneen kyseisiä aikoja. Aamupäivän rokotukset Pfizer-Biontechin rokotteella annettiin suunnitellusti. Lauantaina annettiin noin 250 rokotetta, kun alkuperäinen suunnitelma oli 472 rokoteannosta.
THL:n mukaan Astra Zenecan rokotteen tilannetta arvioidaan kuluvan viikon aikana, ja rokotukset Astra Zenecan rokotteella jatkuvat aikaisintaan ensi viikon maanantaina.
THL:n tiedotteessa kerrotaan, että Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan Suomessa on ilmoitettu kaksi aivolaskimotukosta 4–10 päivää Astra Zenecan koronarokotteen saamisen jälkeen. Molemmilla sairastuneilla henkilöillä on verisuonitukokseen liittyviä lääketieteellisiä riskitekijöitä ja potilaiden tutkimukset olivat perjantaina kesken. THL päätti varovaisuusperiaatteen mukaisesti keskeyttää Astra Zenecan rokotteen antamisen Suomessa, kunnes tapauksista on lisää tietoa ja voidaan arvioida mahdollista syy-seuraussuhdetta.

Loimaan ja Oripään rokotukset jatkuvat tällä viikolla perjantaina ja lauantaina Pfizer-Biontechin rokotteella. Perjantaina rokotetta on käytössä 336 ja lauantaina 420 annosta. Lauantain annosmäärä on pikkuisen suunniteltua pienempi, koska määrästä on vähennetty 110 Astra Zenecan rokotetta.
Heikkinen sanoo, että tämän viikon Astra Zenecan rokotetta koskevia aikoja ei oltu vielä ehditty antaa. Muutoin perjantain ja lauantain rokotukset ovat jo täynnä, ja hän kertoo, että siksi viime lauantaina peruuntuneiden uusi rokotusaika menee pääsiäisen jälkeiselle viikolle.
Loimaan terveydenhuolto ei rokota ensi viikolla, koska ensi viikon rokoteannokset annetaan jo tällä viikolla (LL 19.3.).
Heikkinen kertoo, että tällä viikolla rokotuspuhelin ei ota vastaan ajanvarauspyyntöjä, koska pääsiäisen jälkeisen viikon eli viikon 14 rokotemääristä ei ole kaupungin terveydenhuollossa tietoa.
Lisäksi kaupungin rokotuspuhelimen jonossa odottaa edelleen 170 takaisinsoittoa.

THL:n sunnuntaipäivän tilastojen mukaan loimaalaisista on rokotettu ensimmäisellä annoksella 11,9 ja oripääläisistä 11,3 prosenttia. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 14,5 prosenttia.