Opettaja, katso vinkit: näin hyödynnät mediaa opetuksessa OSA 1

0

Maanantaina alkaa jälleen tuttu Uutisten viikko, joka on Uutismedian liiton ja sen jäsenlehtien järjestämä mediakasvatuksen teemaviikko. Viikon tarkoituksena on antaa työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, oman media-arjen peilaamiseen sekä osallistumiseen ja vaikuttamiseen.

Aiemmin Uutisten viikko tunnettiin nimellä Sanomalehtiviikko. Sitä on vietetty vuodesta 1995 saakka.

Tänä vuonna Uutisten viikon teemana on Perehdy paikalliseen. Viikon aikana niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin kannustetaan perehtymään oman kotikuntansa uutismedioiden tarjontaan.

-Iso osa täkäläisiä kouluja on tilannut lehtinippuja tiistain ja torstain lehdistä. 14. tammikuuta tilauksensa tehneille olemme lähettäneet Perehdy paikalliseen -korttipakkoja, jonka kiinnostavia tehtäviä voi tehdä lehteä selaten, päätoimittaja Kati Uusitalo kertoo.

Korttipakan tehtävät löytyvät myös täältä.

 

Loimaan Lehden digitaalisen näköislehden voi lukea ilmaiseksi Uutisten viikon ajan lehden nettisivujen kautta.

Teemaviikolla voi tutustua paikalliseen lehteen sen oman uutissovelluksen ja nettisivujen uutistarjonnan avulla. Sovelluksen voi ladata omasta puhelimen omasta sovelluskaupasta – se löytyy sieltä yksinkertaisesti hakusanalla Loimaan Lehti. Juttujen lukemiseen tarvitsee digitunnukset.