PÄÄKIRJOITUS Eniten huolettaa kaikki

0
Koululaisten kestävyyskuntoa ja voimaa testataan Move-mittauksissa. Miten nuoret muuten voivat? KUVA: 2020 LL Arkisto

Tämän pääkirjoituksen lukee ehkä tavallista useampi lapsi ja nuori, onhan Uutisten viikko. Mediakasvatuksen teemaviikkoa on vietetty vuodesta 1995, aiemmin Sanomalehtiviikkona. Sen tarkoituksena on antaa työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, oman media-arjen peilaamiseen sekä osallistumiseen ja vaikuttamiseen.

Loimaan Lehdessä olemme kouluvierailuilla ja luokkien vieraillessa lehden toimituksessa pitkään jo korostaneet vastuullista journalismia. Sitä tarvitaan näinä valemedioiden ja muun vääristelyn ajassa.

Me mediassa tietenkin toivomme, että juuri vastuullinen journalismi kiinnostaa – kaikenikäisiä.

Esimerkiksi voisi nostaa vaikkapa kouluterveyskyselyn (s. 6). Siinä on kuultu nuoria heidän omista asioistaan ja myös nuorten kanssa tekemisissä olevia terveyden ammattilaisia.

Puhukaa tuloksista yhdessä kotona ja koulussa. Miksi nuorten tyytyväisyys elämään on laskenut?

Kysykää, kuunnelkaa. Aikuiset, antakaa nuorten itsensä kertoa.

Ja lapset ja nuoret, seuraavan kerran kun se isä, äiti tai opettaja ”nalkuttaa” jostain pipoista, puurosta tai vaikka pelaamisesta, voitte mielessänne miettiä, että hän itse asiassa sanoo vain olevansa huolissaan Sinusta. KU