Tyks vakinaistaa 122 työntekijää

0
Hoitajien työtaistelu jatkuu oikeuden asettaman lakkokiellon jälkeen. Kuva: LL arkisto

TYKS vakinaistaa mittavan määrä hoitohenkilöstön tehtäviä. Yliopistosairaalan toimialueilla Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä vakinaistetaan 122 aiemmin määräaikaista tehtävää. Sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi vakanssipaketin 25. tammikuuta.

– Haluamme sitouttaa työntekijämme ja saada heidät pysymään Tyksissä ajassa, jolloin koko sosiaali- ja terveydenhoitoalalla on suuri pula työntekijöistä, sairaalajohtaja Petri Virolainen sanoo tiedotteessa.

Vakinaistettaviin kuuluu muun muassa 75 sairaanhoitajan, 29 kätilön sekä laboratoriohoitajien, röntgenhoitajien ja lähihoitajien tehtäviä. Uusilla vakansseilla sitoutetaan kokeneita ammattilaisia Tyksiin.

Tällä hetkellä noin viidennes eli noin 1100 henkilöä on määräaikaisissa työsuhteissa Tyksin toimialueilla. Merkittävä osa heistä on vakinaisen henkilön sijaisena, mutta ryhmään kuluu myös määräaikaisena joko omasta pyynnöstä tai ajallisesti rajattuihin projekteihin palkattuja henkilöitä.

Viime vuosina hoitohenkilöstöön on palkattu vuosittain noin 200 vanhempainvapaan sijaista. Näiden lisäksi sijaisia on tarvittu muihin poissaoloihin. Hoitohenkilöstöstä eläköityy vuosittain noin sata ammattilaista.