Koronahuippu jo lähellä – rajoitusten purku mahdollista

0

VARSINAIS-SUOMI Koronatapausten määrä ja ilmaantuvuus ovat laskeneet Varsinais-Suomessa viime viikosta. Positiivisten löydösten osuus on yhä noussut, mutta maltillisesti. Tutkittujen näytteiden positiivisuusprosentti on melkein 42, joka on epidemian ennätys Varsinais-Suomessa.

Tällä hetkellä 14 vuorokauden ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on THL:n mukaan sataatuhatta asukasta kohti 1 247. Viime viikon ilmaantuvuusluku oli 1 329. Eniten uusia tapauksia on tällä hetkellä ikäluokassa 30–44-vuotiaat, mutta iäkkäiden, yli 80-vuotiaiden tapausmäärä on myös noussut.

­– Mikäli tilanne ei tästä pahene, pyrkimyksemme on purkaa rajoituksia ensi viikosta alkaen, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä ei tehnyt vielä muutoksia voimassa oleviin suosituksiin. Laaja etätyösuositus jatkuu toistaiseksi, samoin laaja maskisuositus. Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätökset nykyisistä rajoituksista ovat voimassa 15. helmikuuta asti.

– Jäteveden koronaviruspitoisuus vähentynyt, joskin jatkomääritykset osoittavat vasta suunnan luotettavasti. Epidemian huippu lienee lähellä, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila toteaa.

Viime viikolla alkoi ennätysmäärä hoitojaksoja erikoissairaanhoidossa. Tammikuu on osoittautunut toistaiseksi synkimmäksi kuukaudeksi kuolleisuuden osalta. Tammikuussa todettiin 34 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Sairaalakuormitus on koronaryhmän mukaan nyt siedettävällä tasolla Varsinais-Suomessa.