PÄÄKIRJOITUS Kierrätys kiinnostaa, mutta…

0
Roskat roskikseen ja pakkausjäte keräykseen. Tölkit ja pullot samoin, toivoo kopittelija. KUVA: LL Arkisto/TS, Lännen Media

Pakkausjätteen keräily laajenee ensi vuonna vähintään viiden asuinhuoneiston taloyhtiöihin (LL 22.2.). Näitä yhtiöitä on Loimaan alueella yli 200.

Tällä hetkellä vain yli 40 asunnon yhtiöt erilliskeräykseen velvoitetaan lasin, metallin ja kartongin suhteen.

Ihmiset haluavat kierrättää. Siitä kielii liikenne keräyspisteillä ja välillä myös Kopit-palstamme, jossa asukkaat toivovat pisteille taajempaa tyhjennystä. Ne kun ajoittain pursuavat tavaraa. Kopeissa purnataan välillä toki myös, että ihmisten sopisi opetella jätelajittelua – välillä kaikki jäte ei löydä oikeaan moolokkiin.

Ihmiset haluavat kierrättää, mutta matkassa on usein monta muttaa. Ensimmäinen on vaiva, toinen kustannus ja kolmas tieto.

Kojonkulmalla joukko kotitalouksia on hommannut itselleen muovinkeräysastiat. Yksi heistä toteaa, ettei usko taloutensa muoveja kierrättämällä pelastavansa maailmaa, mutta kierrättäminen on järkevää ja suhteellisen helppoa.

Toinen rinkiläinen sanoo, että pitää astian hankkimista ja keräysmaksua suhteellisen pienenä.

Kolmas mutta vaatii meiltä jokaiselta opettelua. Pitää tietää, mihin mikäkin tavara laitetaan ja jo ostaessa tulisi miettiä, miten se sopii kierrätykseen.

Kuluttajina voimme vaatia myös teollisuudelta ja kaupalta parempaa. Parempia pakkausmerkintöjä ja pakkauksia, kuten kolmas muovinkeräysrinkiläinen sanoo.

Näin kierrätyksestä tulisi arkea muuallakin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän