Korona on iskenyt moniin iäkkäiden asumisyksiköihin Loimaalla

0

LOIMAALLA monissa iäkkäiden asumispalveluyksiköissä on ilmennyt koronatartuntoja sekä asukkailla että hoitajilla noin viimeisen viikon aikana.
Näin summaa Loimaan kaupungin terveydenhuollon tartuntatautivastuuhoitaja Mari-Kaisa Heikkinen, joka kertoo, että joukossa on sekä kaupungin omia että yksityisiä yksiköitä. Hän sanoo, että asumisyksiköissä asuvat sairastuneet on eristetty omiin huoneisiinsa muista asukkaista. Hänen mukaansa pääosa tartunnan saaneista on lieväoireisia, mutta osalla oireet voivat olla pahemmat.
Heikkinen luonnehtii tilannetta huolestuttavaksi ja sanoo, että koronatartuntoja esiintyy nyt yleisemminkin iäkkäiden asumisyksiköissä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Hänellä on huoli muun muassa hoitohenkilökunnan riittävyydestä, koska sijaisia on vaikea saada.

KORONATAUTI ei näytä hiipuvan. Heikkisen mukaan Loimaalla todetaan edelleen virallisin testein päivittäin 10–20 koronatartuntaa, jolla tasolla tartuntamäärät ovat olleet viimeisten viikkojen ajan. Virallisten tartuntamäärien päälle tulevat kotitestein ilmenneet tartunnat.
Hän sanoo tartuntojen koskevan nyt kaikkia ikäryhmiä, myös iäkkäitä, eivätkä tartunnat keskity pelkästään nuorempiin.
Sairaanhoitopiiri tiedotti aiemmin tällä viikolla, että omikron 2 -variantti on saavuttanut valtaviruksen aseman maakunnassa (LL 15.3.), ja Heikkinen kertoo kyseisen variantin tarttuvan vielä herkemmin kuin omikronin ykkösvariantti.
Heikkinen sanoo, että Tyksin Loimaan sairaalassa kaupungin hallinnoimilla kuntoutusosastoilla on hoidossa myös koronapotilaita, mutta tähän mennessä valtaosa iäkkäiden asumisyksiköissä sairastuneista ei ole vaatinut sairaalahoitoa.