KIRJOITTAJAVIERAS Kärpänen

0
Loimaan Lehden uusi kolumnisti Anette Pakarinen toivottaa jopa kärpäset tervetulleeksi taas, sillä niiden mukana saapuu myös kesä! KUVA: LL Arkisto

Kärpänen pörrää ikkunan välissä. Aamuaurinko siivilöityy pihapuiden välistä suoraan keittiön ikkunaan.

”Olet sitten herännyt vihdoin kevääseen?” hymähdän kärpäselle. Laitan kahvin tippumaan ja kohta keittiön täyttää kahvin pehmeä tuoksu. Istahdan ikkunan ääreen, jään seurailemaan pihan elämää. Paras luontodokkari löytyy usein omasta ikkunasta.

Lumet ovat jo melkein sulaneet paljastaen altaan talven aikana ruokintapaikalle kannettujen auringonkukansiemenien määrän. Pienemmät metsäneläimet voisivat siinä kasalla kisata vaikka vuorenvalloitusta. Tietää haravalle töitä, kun maa hiukan kuivuu.

Omenapuun juurella istuu orava, pullean näköinen kaveri. Tullut talven mittaan niin kesyksi, ettei lähde karkuun, vaikka ohimennessäni sille aina juttelen. Katsoo hetken pää vinossa ja jatkaa sitten aarrejahtia siemenenkuorien seasta. Ikkunassa näkyy jälkiä rakkaudesta, monta nenänleimaa. Kissa jonottaa sisälle, odottaa tuuletusluukun avautuvan. Avaan ikkunan, kissa tulee kuristen sisälle, suuntaa suoraan ruokakupille.

”Et sitten pyydystänyt yhtään hiirtä kanalasta tänä yönä?” Kissa katsoo minua silmiin ja vastaa kurnjaumau, tyypillinen vastaus tältä kaverilta. Tarkoittaa kissankielellä vissiin, että oli vähän huonompi jahtivuoro. Hiiret nykyään vikkelämpiä, kuin talon mauheimolaiset. Täytän ruokakipon, Neliveto käy ahnaasti aamupalan kimppuun ja oikaisee sen jälkeen vanhaan pinnasänkyyn, josta nykyään on tullut mauheimolaisten pesä.

Kahvi on tippunut. Otan lempimukini kaapista. Tilanne vaatii hetken mietintää, mikä tahansa muki ei kelpaa. Koska niin se on, toisista mukeista kahvi vain maistuu paremmalta.

Tänä aamuna muki on vanha englantilainen, korvaton. Samanlaisia muistan meillä olleen lapsuudessa. Kaadan mukin puolilleen, loput maitoa. Vähän kahvia maitoon, sanovat.

Istahdan takaisin pöydän ääreen. Koirat toimittavat jaloissa, tassunjäljet lattiassa kertovat omaa tarinaansa keväästä. Katon nurkassa on pitänyt majaa melko ahkera hämähäkki, verkko on komea auringon osuessa siihen. Melkein liian kaunis siivottavaksi, saa silti harjanvarresta. Huokaisen ja tunnen olevani kelpo emäntä, yksi seitti siivottu sentään.

Töihinlähtö lähestyy. Alan varovasti kalibroida aivojani työasentoon. Pakkaan kassin, unohdan eväät kuten tavallista. ”Illalla pitää siivota”, ajattelen.

Ja kun ilta tulee, on jo hämärä, joka siivoaa kaiken puolestani. Ikkunan nenänjäljet eivät erotu, seitit häviävät nurkkien varjoihin.

Koska elämä ei ole pelkkää itsensä piiskaamista, se on myös hetkistä nauttimista. Kun valo saapuu, luonto herää uuteen elämään. Kuin lupauksena paremmasta.

Tervetuloa valo, kesä ja kärpäset. Teitä on odotettu.

Anette Pakarinen

Kirjoittaja on loimaalainen yrittäjä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän