Korona ei näytä laantuvan Loimaalla – neljäs rokotuskierros alkaa

0

LOIMAALLA todetaan virallisin laboratoriotestein yhä keskimäärin 15–20 koronatartuntaa päivittäin.
Tartunnan saaneiden joukossa on kaikenikäisiä, mutta Loimaan kaupungin terveydenhuollon terveydenhoitaja Liisa Harjunmaa kertoo, että virallisiin testeihin hakeutuu pääsääntöisesti työikäisiä.
Koronatautia on ilmennyt viimeisen 2–3 viikon aikana myös iäkkäiden asumispalveluyksiköissä Loimaalla niin asukkaiden kuin henkilökunnan keskuudessa. Harjunmaa kertoo, että aivan viime päivinä tautitilanne näyttäisi hieman rauhoittuneen hoivakodeissa.

NELJÄTTÄ annosta koskevat koronarokotukset alkavat ensi viikon tiistaina Loimaan pääterveysasemalla. Ensimmäisenä rokotusvuorossa ovat yli 80-vuotiaat kotonaan asuvat ja vakavasti immuunipuutteiset henkilöt.
Tiistain rokotukset järjestetään ajanvarauksella. Harjunmaa kertoo, että neljännelle annokselle on ollut ihan hyvin kysyntää ja perjantaiaamusta vapaita aikoja tiistain neljännelle rokotteelle oli enää pikkuisen jäljellä.
Loimaan kotihoito ja palveluasumisyksiköiden henkilökunta rokottavat erikseen omat asiakkaansa neljännellä annoksella.
Jos 80 vuotta täyttänyt on saanut kolme rokoteannosta ja sen lisäksi sairastanut koronavirustaudin, hän ei toistaiseksi tarvitse neljättä rokoteannosta.
Samaan aikaan Loimaan kaupungin terveydenhuollossa jatketaan myös muita eli ensimmäistä, toista ja kolmatta annosta koskevia koronarokotuksia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän