Tehtaan laajennusosa rakennetaan Pemamekin olemassa olevien tuotantotilojen jatkoksi. Tuotantotilojen lisäksi laajennukseen tulee toimisto- ja sosiaalitiloja.

LOIMAA Hitsaus- ja tuotantoautomaatiota valmistava Pemamek lähes tuplaa kokoonpano- ja testaustilansa, kun yrityksen tehdaslaajennus valmistuu ja otetaan käyttöön loppuvuodesta.
Laajennus tuo tehtaan kattojen alle lisätilaa noin 7 000 neliötä (LL 25.3.). Tähän mennessä Pemamekillä on ollut tuotanto- ja toimitiloja noin 20 000 neliön verran.
Toimitusjohtaja Juha Mäkitalon mukaan investoinnin kokonaishinta on lähes kymmenen miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan nosturit ja muut laitteet, joita hallissa tullaan aikanaan tarvitsemaan.
Laajennusosasta tulee viisi metriä korkeampi kuin mihin tähän mennessä yrityksen tehdastilat ovat korkeimmillaan yltäneet. Uuden tuotantotilan työkorkeus on lähes 20 metriä.
Mäkitalo perustelee uusien tehdastilojen tarvetta ja korkeutta tuulivoimamarkkinoilla, joita hän luonnehtii aktiivisiksi.
– Tuulivoimaloiden koko on kasvanut selkeästi, hän sanoo ja viittaa sekä merelle että maalle rakennettaviin tuulivoimaloihin.

Pemamek valmistaa tuotantovälineitä muille yrityksille. Pemamekin kattojen alla ei valmisteta itse tuulivoimaloita vaan esimerkiksi raskaita hitsausautomaatiolaitteita ja -ratkaisuja, joilla muut yritykset voivat rakentaa tuulivoimatorneja ja -perustuksia.
Lähdettäessä suunnittelemaan ja toteuttamaan tehdasinvestointia yrityksessä mietittiin myös konepajateollisuudesta kumpuavia tarpeita.
– Esimerkiksi viimeisen kahden kuukauden sisällä Pemamek on julkistanut kahdeksan konepajakauppaa pelkästään Suomessa, markkinointi- ja viestintäjohtaja Emilia Vuorela summaa.
Käytännössä Pemamek toimittaa robottiautomaatioratkaisuja konepajateollisuuden yrityksille. Puhutaan raskaan hitsausautomaation laitteistoista ja tuotantolinjoista.

Laajennustyömaalla aloitettiin työt välittömästi lopullisen investointipäätöksen jälkeen. Emilia Vuorela kertoo, että päätöksenteko on tarvittaessa nopeaa perheyrityksessä.

Tehdasinvestoinnin lisäksi Pemamekillä investoidaan tuotekehitykseen useiden miljoonien edestä. Mäkitalon mukaan esimerkiksi tuulivoima-ala tarvitsee aiempaa suurempia laitteita, joilla entistä suurempia voimaloita voidaan rakentaa.
Pemamekin hallituksen varapuheenjohtaja Jaakko Heikonen havainnollistaa, että voimaloiden perustusten halkaisija voi olla jopa 15 metriä.
– Joudumme suunnittelemaan uusiksi ne laitteet, joita myymme asiakkaillemme, hän sanoo ja kertoo, että kyse on käytännössä sellaisista laitteistoista, joita kukaan muu ei ole aikaisemmin tehnyt koko maailmassa.
Tuotekehitystyö on jo aloitettu, jotta yritys pystyy neuvottelemaan mahdollisimman valmiista ratkaisuista asiakkaiden kanssa.

Pemamek on toiminut Lamminperässä pian 20 vuotta, sillä yrityksen tuotanto siirrettiin Kurittulasta Lamminkadulle uusiin toimitiloihin vuonna 2003.
Yritys laajentaa Lamminkadulla jo kolmatta kertaa. Edellinen 6 000 neliön laajennus vihittiin käyttöön alkuvuodesta 2017. Sitä edeltävä 3 000 neliön tuotanto- ja toimistotilalaajennus valmistui vuonna 2009.
Viimeisintä tehdasinvestointia Pemamekillä alettiin hahmotella viime syksynä, ja Heikonen kertoo, että lopullinen investointipäätös tehtiin huhtikuun viimeisellä viikolla.
– Seuraavana päivänä olivat jo puut nurin, hän viittaa työmaavalmisteluihin.
Tontilla on vielä laajennustilaa myös mahdollisia tulevaisuuden laajennustarpeita silmällä pitäen.

Jaakko Heikonen tavoittelee, että tehdasinvestoinnin myötä Pemamek tuplaa liikevaihtonsa 3–4 vuoden kuluessa.

Yritys investoi tehdaslaajennukseen varsin epävakaassa maailmanpoliittisessa ympäristössä sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi laajamittaisesti Ukrainaan. Sota vaikuttaa myös talouteen.
Ennen Venäjän sotatoimia Pemamek oli budjetoinut myynnistään 5–7 prosenttia Venäjän markkinoille. Pemamekillä tehtiin kuitenkin nopeasti johtopäätökset sodasta heti hyökkäystä seuranneena päivänä ja yrityksessä päätettiin lopettaa myyntitoimet Venäjälle.
– Emme toimita emmekä tee kauppoja Venäjälle, Heikonen sanoo ja kertoo, että resurssit siirretään muille markkinoille.
Mäkitalo arvioi sotatapahtumien jopa entisestään kiihdyttävän vihreää siirtymää ja tuulivoimamarkkinoita.

Pemamekin tulevaisuudenuskosta on yhtenä osoituksena sen rekrytointikampanja, jolla haetaan parhaillaan 30 uutta työntekijää. Ensi kevääseen mennessä tavoitteena on, että henkilöstömäärä olisi kasvanut yhteensä 50:llä.
– Olemme ylpeitä siitä, että voimme pitää osaamista Loimaalla ja tarjota työmahdollisuuksia, Heikonen sanoo.
Jo viime talven aikana Pemamekille palkattiin runsaat 30 uutta työntekijää.
– Saimme silloin 500 työhakemusta, Mäkitalo kertoo.

Yritys hakee parhaillaan uusia työntekijöitä. – Avoimia työpaikkoja löytyy, Juha Mäkitalo sanoo.

 

Pemamek oy

Valmistaa hitsaus- ja tuotantoautomaatiota.
Toimittaa ratkaisuja konepaja-, tuulivoima-, laivanrakennus-, kone- ja laitevalmistus-, energia- sekä offshore- ja prosessiteollisuuteen.
Liikevaihto oli noin 70 miljoonaa euroa viime tilikaudella.
Työllistää noin 260 henkilöä, joista Loimaan tehtaalla 220.
Vienti muodostaa noin 90 prosenttia liikevaihdosta.
Päämarkkina-aluetta on Eurooppa. Muita tärkeitä vientikohteita ovat Pohjois- ja Etelä-Amerikka sekä Kaakkois-Aasia.
Kaksi vuotta sitten perheyritys täytti 50 vuotta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän