”Suomi kiinnostaa maailmalla enemmän kuin koskaan”

0
Ennen savusaunaa entiset ja nykyiset kansanedustajat ihmettelivät maamoottoria Martti Mölsän mökillä. Entisten työtovereiden kokoontumisessa oli mukana kansanedustaja Ville Vähämäki, Timo Soini, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari sekä Martti Mölsä, joka on kuvassa maamoottorin kimpussa.

Punkalaidun

– Suomi kiinnostaa enemmän kuin koskaan, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd) totesi Punkalaitumella, vieraillessaan entisen kansanedustajatoverinsa Martti Mölsän (sin.) savusaunalla.

Ulkoministeriöön satelee haastattelupyyntöjä maailmalta ja Skinnari toivoo, että kiinnostus käytettäisiin hyväksi muun muassa yrityksissä.

– Yhdysvallat vetää, Suomi kiinnostaa Pohjoismaissakin.

Maailma muuttuu, nyt.

– Ennen kasvu tuli idästä, nyt se tulee lännestä.

Yrityksissä tarvitaankin geopoliittista osaamista eri tavalla kuin ennen.

– Elämme kaupasta. Oleellista on, että pääsemme maailmalle. Emme saa jäädä pussinperäksi.

Yhteyksiä tarvitaan. Ollaan uudessa tilanteessa esimerkiksi siinä, että Venäjän ilmatilaa ei enää voi käyttää lennoilla. Kun koneet kiertävät pohjoisempaa, lennot Kauko-Itään kestävät tunteja aiempaa kauemman.

Ville Skinnari sai rautaisannoksen Punkalaidun-tietoutta kunnanjohtaja Tuija Ojalalta ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemeltä (kesk), jotka viestittivät, että kunnille pitää olla enemmän mahdollisuuksia toimia parhaaksi katsomallaan tavalla.

Esimerkiksi hyvinvointialueen rahoituspohja pitäisi Linda Lähdeniemen mukaan varmistaa niin, että alueella on tasapuolinen mahdollisuus luoda terveyspalveluita.

– Erikoista, että taas puhutaan kuntaliitoksista, Tuija Ojala ihmetteli ja näki esimerkiksi Loimaan ja Sastamalan tapauksissa paljon hukattua potentiaalia erityisesti kylissä.

Aina kun tulee aluekehittämisen tutkimuksen konkarin Timo Aron uusi tutkimus ulos, niin Ojalan mukaan viesti niissä on, että ”isompaan pitäisi mennä”.

Siltikin tällä hetkellä maaseutu kiinnostaa, hän arvioi.

Punkalaitumella on kunnanjohtajan mukaan 270 yrittäjää, paljon toimivia järjestöjä ja yhteisöllisyyttä luodaan vertaisveturien ja yhteisöagenttien avulla.

– Lapsia syntyy noin kymmenen vuodessa, mutta paikkakunnan lukiossa aloitti juuri 30 nuorta.

Elinkeinojohtajana sekä isommissa että pienissä kunnissa ennen kansanedustajuutta toiminut Ville Skinnari summasi, että tunnuslukujen perusteella Punkalaitumen tilanne kuulostaa hyvältä.

– Kaikenkokoiset kunnat voivat menestyä, ja hallitus on tukea antanut.

Sijaintia voisi hänen mielestään sanoa haasteelliseksi, mutta samalla sijainti maakuntien rajalla vapauttaa tekemään yhteistyötä kaikkiin ilmansuuntiin.

Hän toivoo, että uutta luodaan niin kunnissa kuin muuallakin ennakkoluulottomasti, eikä tyydyttäisi samanlaisiin hankkeisiin ja projekteihin kuin tähän saakka.

Pitää katsoa siiloista ulos.

– Koordinaattoreita palkkaamalla ei Suomi selviä vaan sillä, että luodaan yrityksiin työpaikkoja.

– On tulossa kovien hintojen talvi.

Niinpä Ville Skinnari kertoo pyytäneensä myös sähkön hinnan laskemista miettivää työryhmää käyttämään luovuutta ja evästäneensä ryhmää etsimään kaikki keinot käyttöön.

Kaikki maat miettivät samaa ja tilanteen vakavuudesta kertoo esimerkiksi se, että Yhdysvallat on neuvotellut muun muassa Venezuelan kanssa, jotta öljyä saataisiin lisää markkinoille.

– Onneksi Suomessa on satsattu uusiutuvaan energiaan ja onneksi ei olla niin riippuvaisia maakaasusta kuin jotkut muut.

Tilanne tulee helpottumaan myös kun Olkiluoto 3 alkaa lopulta tuottaa sähköä verkkoon.

– Kaikki mahdollinen sähkö pitää saada käyttöön.

Esimerkiksi sitä on mietitty, että teolliset toimijat saisivat toimittaa verkkoon energiaa omalla yhdistetyllä sähkön ja lämmön tuotannollaan.

– Se vastaisi jopa yhden ydinvoimalan tehoa.

Lisäksi hän penää vastuullista omistajapolitiikkaa energiayhtiöiltä, joiden omistajissa on edelleen myös kuntia.

– Tuotto-odotuksia voisi tässä tilanteessa laskea. Mutta millä vaikutat, jos olet yhtiösi myynyt.